29. joulukuuta 2022

Sanan voimalla (Stars in My Crown, 1950)

Jacques Tourneur ohjasi vuonna 1950 Joe David Brownin romaaniin perustuvan draaman Sanan voimalla (Stars in My Crown), josta tuli ehdottomasti hänen parhaita elokuviaan. Se nähtiin myös Suomessa kesällä 1952, mutta tv-ensi-iltaa elokuva ei käsittääkseni ole saanut. Katsoin pikaisesti, millaisia arvioita teos sai aikanaan sanomalehdistössä. Useimmiten Sanan voimalla nähtiin amerikkalaisena pikkukaupunki-idyllinä, joka oli samanaikaisesti tuttua ja vierasta. Myönteisimmästä päästä oli Suomen Sosialidemokraatti, joka kirjoitti: ”Kertoja kuvailee kasvatusisäänsä, amerikkalaisen pikkukaupungin pastoria ja omaa lapsuuttaan, aikaa, jolloin Ku Klux Klanin kaapuihin pukeutuneet miehet suorittivat neekerien lynkkausta ja lavantauti oli pelätty kulkutauti.” Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa puolestaan suositeltiin elokuvaa nimenomaan lapsille ja nuorille, sillä ”pikku poika oppii oivaltamaan, kuinka henkiset voimat voittavat väkivallan”. Väkivallan teemaa korostettiin elokuvan julisteessa, jossa lännenelokuvista tuttu Joel McCrea pitää aseita käsissään. Tämä on elokuvassa lopulta vain yksi kohtaus, sillä päähenkilö ei muutoin väkivaltaan turvaudu tai viittaa. Aloituskohtauksessa aseet olivat pastori Graylle (Joel McCrea) keino saada saluunan asiakkaat kuuntelemaan Jumalan sanaa...

Sanan voimalla rakentaa ensimmäisistä kuvista lähtien ajallisuuden, ajan kulumisen, tunnun. Kyse ei ole vain kertojaäänestä, henkilöstä, joka muistelee mennyttä, vaan myös kuvista, jotka esittävät pikkukaupungin, Walesburgin, muutoksen Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Kertojaksi paljastuu John Kenyon (Dean Stockwell), joka on vanhempiensa kuoleman jälkeen asettunut asumaan tätinsä Harrietin (Ellen Drew) ja tämän miehen, pastori Grayn kotiin. Kertoja esittelee kaupungin asukkaat, hellästi ja ymmärtävästi, sillä he ovat kadonneen maailman asukkaita. Tourneur onnistuu erinomaisesti luomaan tunnelman ja tuntuu, että jokaisessa kohtauksessa on jokin inhimillinen yksityiskohta. Esimerkiksi kohtaus, jossa nuori tohtori Harris (James Mitchell) pyytää opettajaa (Amanda Blake) retkelle, jää mieleen, sillä kellonlyönnit keskeyttävät Harrisin epävarmat sanat.

Kuten Suomen Sosialidemokraatin arvostelija totesikin, Sanan voimalla tuo tarinaan kaksi jännitettä. Toinen liittyy rasismiin, sillä paikallinen liikemies (Ed Begley) janoaa mustan vanhuksen (Juano Hernandez) tiluksia. Väkivallan uhka kulkee läpi elokuvan ja ratkeaa vasta aivan lopussa. Viimein Grayn sanat pysäyttävät lynkkausjoukot. Toinen jännite liittyy lavantautiin, ja hetkeksi vastakkain asettuvat Harrisin ruumiillistama tiede ja Grayn edustama uskonnollinen vakaus. Tämäkin ristiriita purkautuu parhain päin. Asetelmaa ei elokuvassa myöskään eskaloida, mikä olisi ollut mahdollista. Vastakkainasettelu näyttäytyy lopulta yhteyden rakentumisena. 

Kokonaisuutena Sanan voimalla on hienoimpia Jacques Tourneur'n elokuvia. Alusta lähtien on selvää, että kyse on kirjallisuusfilmatisoinnista, ja samalla teos ikään kuin vapautuu elokuvan lajityyppeihin usein liittyvistä odotuksista. Nautinto syntyy elämänkohtaloiden punoksesta ja siitä avoimuudesta, jolla tarina etenee. Ja nautintoa tuottaa myös se herkkyys, jolla elokuva on ohjattu.

Ei kommentteja: