22. syyskuuta 2007

Lorvista loordiksi (1940)

Olemme oikeastaan koko kesän ja alkusyksyn katsoneet aina silloin tällöin Hardy ja Laurel -elokuvia. Villiinnyin ja hankin play.com:sta melkein koko sarjan Universalin julkaisuja. Mukana on harvinaisuuksia, muun muassa äänielokuvan varhaisvaiheessa tehtyjä monikielisiä versioita. Ehdoton suosikkini on Laurel and Hardy Murder Case, josta tehtiin espanjankielinen toisinto Noche de duendes (1930). Espanjankielinen teos on tosin pituudeltaan kaksinkertainen, koska alkuperäiseen yksikelaiseen filmiin on ympätty toinen tarina.

Ohukainen ja Paksukainen toivat komediaan (ainakin) kaksi käsitettä, tit for tat ja slow burn. Molemmat toimivat loistavasti lyhytelokuvissa, mutta pitkien elokuvien kohdalla heikonlaisesti, koska draaman kulketus estää komedian vaatimaa tarinan pysäyttämistä. Lyhytelokuvissa parivaljakko saattaa käyttää 20 minuuttia riisuutumiseen makuuvaunun ylähyllyllä, mutta tällaisiin äärimmäisyyksiin ei pitkissä elokuvissa mennä vaikka aikaa olisi... Voi olla, että olen väärässä. Lorvista loordiksi (A Chump at Oxford, 1940) valmistui toisen maailmansodan aikana, ja Englanti on siinä melkein 1800-lukulaisen koskematon arkadia. Aiemmasta katsomiskerrasta mieleen jäi labyrinttikohtauksen lisäksi se, miten luontevasti Stan muuttuu aristokraatiksi. Mutta tämä hämmästyttävä sekaannus - ja valkeneminen - on lopultakin vain lyhyt episodi itse elokuvassa.

21. syyskuuta 2007

Tri Mabusen testamentti (1933)

Fritz Langin Tri Mabusen testamentti (Testament des Dr. Mabuse, 1933) alkaa suoraan asiasta ja vangitsee katsojan ensi hetkistä lähtien. Vaikka elettiin äänielokuvan varhaisvaiheita, Lang ei aloita rikostarinaansa jännitysmusiikilla vaan mekaanisella melskeellä. Ensimmäinen kohtaus sijoittuu mystiseen paikkaan, ehkä tehdaskiinteistön yläkertaan tai kellariin, joka vavahtelee koneiden voimasta. Pelokas mies yrittää piiloutua romujen sekaan. Rikoselokuvan keskiössä on pelko, turvattomuus, josta on mahdoton vapautua. Rudolf Klein-Roggen näyttelemä Tohtori Mabuse on suljettuna mielisairalaan, mutta hypnoottisesti hän hallitsee gangsteriliigaa. Tavoitteena on "totaalinen" kaaos, anarkia, rikoksen valta. Elokuvan tarina ratkeaa näennäisen onnellisesti, mutta ahdistava tunnelma jää elämään. Tri Mabusen testamentti valmistui samaan aikaan, kun natsit nousivat valtaan. Elokuvaa varmaankin leikattiin samalla hetkellä, kun valtiopäivätalo Berliinissä paloi raunioiksi helmikuussa 1933. On helppo ymmärtää, miksi Siegfried Kracauer vuonna 1947 lähti etsimään saksalaisten kätkettyä historiaa elokuvasta: Lang kuvaa täydellisen terrorin uhkaa. Tri Mabusen testamentti kiellettiin maaliskuussa 1933, mutta elokuva pulpahti ensi-iltaan Wienissä toukokuussa. Hämmästyttävä, maaginen teos!

12. syyskuuta 2007

Hejnice: käsitteitä ja kylpylöitä

Hejnicen pyhiinvaelluskirkko on aivan kulman takana, ja kellot ilmoittavat ajan kulun vartin tarkkuudella Turun tuomiokirkon tapaan. Aamukuudelta flunssaisiin korviin kaikuu kellojen kirkas kalkatus. Viimeinen täysi päivä on alkamassa. Seminaari käynnistyy samaan aikaan kuin edellisinäkin päivinä, pirteästi. Tom Haigh aloittaa esittelemällä muutama vuosi sitten ilmestyneitä artikkeleitaan. Erityisesti hän korostaa käsitteiden merkitystä ja aikalaishorisontin tärkeyttä. "Software" ei ollut käytössä 50-luvulla eikä pääosin 60-luvullakaan. Oikeastaan - ja tämä ei tule juurikaan esille - olisi hyvä tehdä ero sanoihin ja käsitteisiin. On paljon esimerkkejä siitä, että käsite on olemassa, vaikka sanasto puhuisikin muuta. Esimerkiksi antisemitismi ei sanana esiinny ennen 1870-lukua, mutta tuskin silti voi väittää, etteivät kreivi Gobineaun kirjoitukset olisi vahvasti antisemitistisiä. Erottelu nykykäsitteisiin ja aikalaiskäsitteisiin ei riitä: on mentävä pidemmälle miettimään, mitä käsittellisiä piirteitä sanoihin liittyy, miten ne kohtaavat ja miten muutokset oikeastaan tapahtuvat. Kaikki päivän esitykset voisi punoa samaan teemaan: Gerardin, Adriennen, Petrin, Tomin ja Pierren esityksissä sumearajaiset käsitteet, ohjelmointi, professio, kansalaisuus ja eurooppalaisuus, nousivat esille. Ja lopulta erotkin tulivat näkyviin - myös tulkintaerot.

Seminaarin katkaisi lyhyt iltapäiväkävely. Vasta nyt paljastui, että Hejnice on kylpyläkaupunki. Libverdan kylpylässä lomailivat mm. Carl Maria von Weber ja Alexander Humboldt. Vanhaa perua on varmaan se, että saksan kielellä ymmärretyksi tuleminen onnistuu helpommin kujin englanniksi.

Keskustelut venyvät pitkään, yli iltakahdeksan. Seuraavana aamuna matka jatkuu lentokentälle, ja luvassa on pitkä päivä: tuntien odotus Wienissä ja lopuksi vielä öinen bussimatka Helsingistä Turkuun.

11. syyskuuta 2007

Hejnice: software ja böömiläinen metsä

Aamu 11. syyskuuta alkaa huonoissa merkeissä: flunssa on puhjennut. Olen viimeinen aamupalalla. Krusifiksin alta löytyy onneksi mustaviinimarjamehua, mutta vitamiineista ei enää taida olla hyötyä.

Ohjelma alkaa jälleen tasan klo 9. Martin Campbell-Kelly kertoo softwaren historiasta tai, oikeammin, historiografiasta. Vuosikymmenien ajan softwaren tutkijat ovat katsoneet aihettaan koodaamisen ja tuotannon näkökulmasta, mutta tällä hetkellä tutkimusta tarvittaisiin paljon laajemmista sosiaalisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Tuskin nykypäivää edes voi ymmärtää ilman softanäkökulmaa. Samaan aikaan kun yliopistolla taistellaan laskutusohjelmien ja työajanhallintaohjelmien loputtomissa - raivostuttavissakin - lokeroissa, vapaa-ajan musiikki- ja elokuvatuotteet ovat virtuaalisoittimien, sekvensserien ja digitaalisten leikkausohjelmien tuotteita. Keskustelua aiheesta olisi riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa kuin mihin nyt oli mahdollisuuksia. Harmi.

Iltapäivän virkistykseksi on suunniteltu kävelyretki metsään ja vuorille. Kahden tunnin tarpominen ei ehkä tee hyvää flunssalle, mutta miten voisi jäädä kyyhöttämään luostarin kammioon, jos on mahdollisuus astua böömiläisen metsän uumeniin? Mieleen tulee Bedřich Smetana sinfoninen runo "Böömin lehdoista ja vainioista", mutta se unohtuu pian, kun polku käy jyrkemmäksi. Käymme komean vesiputouksen tuntumassa: terävien kallionlohkareiden välistä syöksyy ruosteen punertamaa vettä, joka luikertelee synkän metsän halki.

En taida olla ainoa uupunut, mutta seminaari jatkuu yhä väistämättömästi kuin alkoikin. Lyhyen huilauksen jälkeen on vuorossa iltasessio, lähinnä käytännön suunnittelua, joka jatkuu iltakahdeksaan asti.

10. syyskuuta 2007

Praha ja Hejnice

SOFT-EU:n aamupäiväsessio alkaa klo 9. Ensimmäisenä vieraana on kirjallisuustieteilijä Pavel Janoušek Tšekin tiedeakatemiasta. Hän luennoi Karel Čapekista, ennen kaikkea R.U.R.-näytelmästä, joka toi robotti-sanan kansainväliseen käyttöön. Etmologisena taustana on tšekin kielen työtä tarkoittava sana, ja "robotit" olivat sukua Mary Shelleyn Frankensteinin keinoihmisille. Alkuperäisessä näytelmässä robotit eivät kuitenkaan olleet koneita, vaikka ne myöhemmin onkin esitetty "kovan teknologian" tuotteina. Mielenkiintoinen näytelmä sivuaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suuria teemoja, ihmisen eläimellisyyttä, työelämän mekanisointia, vallankumouksen pelkoa.

Toinen kutsuttu esitelmä on Vincent Dujardinin puheenvuoro Euroopan yhdentymisen historiasta. Belgialaisessa Louvain-la-Neuven yliopistossa on juuri valmistunut tutkimushanke, jossa on ruodittu integraatiohistorian taustoja 1950-luvulta 1970-luvulle. Esitys on kiinnostava, mutta moni kysymys jää arkarruttamaan mieltä: miten integraatiokehitys suhteutuu kylmään sotaan, miksi kysymys eurooppalaisuudesta, EEC:stä ja Euroopan Unionista sekoittuvat, leimasiko Rooman sopimuksen syntymä 50 vuotta sitten eurooppalaisuudeksi vain länsieurooppalaisuuden - tai oikeastaan vieläkin ahtaammin vain sopimuksen allekirjoittajat - miten vanhan Keski-Euroopan kansakunnat suhtautuivat kehitykseen, kun esimerkiksi tšekeistä, slovakeista ja unkarilaistä yritettiin tehdä itäeurooppalaisia saaman aikaan, kun heidät sulkeistettiin länsieurooppalaisuuden (ja eurooppalaisuuden) ulkopuolelle?

Iltapäivällä avautuu hetkeksi mahdollisuus turismiin, kun teemme ohjatun kiertueen Prahan linnaan. Pyhän Vituksen katedraali löytyy ahtaalta paikalta linnan tuntumasta, tai oikeastaan sen sisältä. Alkunsa se sai 1340-luvulla, mutta rakennustöitä goottilaisesa katedraalissa tehtiin vuosisatojen ajan. Pääsemme restauroinnin johtajan opastuksella käymään parvella ja kiertämään koko kirkon ympäri. Ahtaitten kivipaasien välissä puikkelehtiessa olo on kuin Quasimodolla Hugon romaanissa. Katolisten ja protestanttien kamppailu jätti jälkensä jopa yläkerran näkymättömiin patsaisiin, joita häpäistiin tietoisesti. Olivatkohan asialla ruotsalaiset joukot, jotka tunkeutuivat Prahaan 30-vuotisen sodan aikana?

Kun lähdemme katedraalista, sade alkaa ropista. Hotellilta meillä pitäisi olla bussikuljetus Hejniceen, Liberecen lähelle, vuoristojen tuntumaan, ja siellä seminaarimme pitäisi jatkua. Vettä sataa yhä rankemmin. Kun auto kaartuu kapealle vuoristotielle, tuuheat lehtipuut peittävät auringon, böömiläinen metsä pimenee ja hetken tuntuu siltä kuin olisi saapunut Ridley Scottin Gladiaattorin avauskohtaukseen, hyisen germaanisen metsän keskelle. Auto kurvaa pieneen kylään, jossa ei tunnu liikkuvan ristinsielua. Sade piiskaa, kun astumme taivasalle. Asuntomme on aivan Hejnicen pyhiinvaelluskirkon kupeessa, rakennuksessa, joka näyttää luostarilta. "Centrum Internationale Redintegrationis Spiritualis". Olo tuntuu ahdistavalta, mutta sisällä on valoisaa ja lämmintä. Täälläkin huoneita ja käytäviä riittää, mutta me olemme ainoat asukit.

9. syyskuuta 2007

Praha: teknologiaa ja suihkulähteitä

Sunnuntai 9. syyskuuta alkaa aamuyöllä kolmelta. Prahassa käynnistyy SOFT-EU-projektin tapaaminen, jossa on tarkoitus pohtia informaatioteknologian merkitystä Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Ohjelma alkaa klo 14. Ehdin paikalle hiukan ennen kokousta. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole aikaa katsoa kaupunkia. Kävin viimeksi Prahassa tasan 20 vuotta sitten, kaksi vuotta ennen Berliinin muurin murtumista ja kylmän sodan päättymistä. Hotelli Masarekissa on kuitenkin vielä kaikuja menneestä - siltä ainakin tuntui pitkiä, tyhjiä käytäviä kulkiessa. Hotellin erikoisuus oli 70 korunan arvoinen aamiaislipuke, jolla sai valita mitä tahansa, kunhan summa ei täyttynyt!

Avauspäivän vieraana oli Jaroslav Folta Tekniikan museosta, veteraani, joka aloitti uransa jo 50-luvulla. Kun häneltä kysyttiin, millaista oli olla historioitsija Tšekkoslovakian aikana ja kirjoittaa kirjojen esipuheisiin marxismi-leninismin mukaisia korulauseita, hän naurahti ja vastasi tyynesti: kirjoitettiinhan Rudolf II:nkin aikana ylistyksiä hallitsijalle. Totta - esipuheet eivät vähennä tekstien arvoa.

Ohjelma jatkui avauspäivänä rivakasti klo 18 asti: osahankkeet päivittivät tilannettaan. Illallisen jälkeen oli vuorossa vielä vierailu Orfeus-teatteriin. Esitys oli ulkona, viilenevässä illassa, mikä ei tehnyt hyvää orastavalle flunssalle. Kuvittelin, että luvassa olisi tanssiesitys, mutta ymmärsin varmaan väärin. Kyse oli Antonín Dvořákin slaavilaisten tanssien pohjalle tehdystä suihkulähdenäytöksestä. Suihkulähde-esitysten historia palautuu varmaankin 1600-luvulle, mutta Orfeuksessa oli tuulahdus 1800-luvun maailmannäyttelyjen ja kansanhuvien spektaakkeleista. Nykyään suihkulähteiden täsmällinen rytmitys taitaa olla tietokoneistettua. Esitys oli vaikuttava, vaikka puolen tunnin jälkeen kaikki niksit tuntuivatkin jo käytetyiltä.

8. syyskuuta 2007

Likainen, kaukainen menneisyys

Ensimmäinen opetusviikko, kahdeksan tuntia luentoja ja neljä tuntia seminaaria, on takana. Aikaa ei ole riittänyt blogiin, joten tämäkin teksti syntyy päiviä myöhemmin... Perjantaina ja lauantaina 7.-8. syyskuuta Suomen elokuvatutkimuksen seura järjesti seminaarin Between Science and Myth: The Past in Contemporary Cinema elokuvateatteri Orionissa Helsingissä. Päävieraana oli Andrew Higson, joka luennossaan määritteli eroa modernia ja esimodernia maailmaa kuvaavien elokuvien välille. Aika ennen 1800-lukua on nykyelokuvassa "distant, dirty and dangerous". Tähän on helppo yhtyä. Valtaelokuvien, varsinkin viime vuosien spektaakkelien kuva keskiajasta ja uuden ajan alusta on raadollinen, ruumiillinen, sinertävän synkkä. Mutta eikö tähän sisälly paradoksi? Samaan aikaan kun kaukaista menneisyyttä käsittelevät elokuvat työntävät katsojaa kauemmas, ne rakentavat koko teknologisen koneistonsa voimalla sensorisia elämyksiä saadakseen katsojan tuntemaan itsensä osalliseksi historiasta. Ehkä tässä onkin niiden strategia: ne sekä työntävät pois että vetävät luokseen, kuvaavat yhtäaikaisesti samuutta ja toiseutta. Oikeastaan seminaarin kaikissa esitelmissä etsitiin käsitteellisiä erotteluja, joilla menneisyyden elokuvallisiin representaatioihin pääsisi käsiksi. Erittäin mukavat ja ajatuksia herättävät kaksi päivää! Toivottavasi SETS järjestää lisää seminaareja...