Unkarilaissyntyinen Géza von Bolváry oli saksalaisen ja itävaltalaisen elokuvan tuotteliaimpia ohjaajia 1920-luvulta 1950-luvulle asti. Sodan aikana kokenut musiikkielokuvien ja -näytelmien tekijä ohjasi paljon operetteja näyttämölle, ja operettijuonne kulkee läpi myös hänen äänielokuvatuotantonsa. Vuonna 1930 valmistunut ja Walter Reischin ja Franz Schultzin käsikirjoittama Kaksi sydäntä valssin tahdissa (Zwei Herzen im Dreiviertel-Takt) on höyhenen kevyt, lähes sadunomainen huvinäytelmä, jolla ei ole painavaa sanottavaa, mutta se ei ole tarkoituskaan. Sen sijaan Kaksi sydäntä valssin tahdissa viehättää sillä innostuneisuudella, jolla se soveltaa uutta ääniteknologiaa. Toki monet varhaiset äänielokuvat pyrkivät osoittamaan äänekkyyttään nopean dialogin, laulun ja soiton kautta, mutta tässä elokuvassa leikillisyys on erityisen korostunutta. Kiinnostavaa on se, miten nyt-hetken teknologinen murros saa korostamaan äänen historiallista merkitystä, sitä, että ääni on tarttunut ja musiikki periytynyt aina. Alkukohtaus painottaa sitä, että jatkuvuus on ollut jopa vahvempaa aikana, jolloin musiikkia ei voitu siirtää yleisöille tai tuleville polville teknologian keinoin: musiikki tarttuu, jos se muistetaan. Ensimmäinen kohtaus yllättää katsojan, joka ei tiedä, mitä ylipäätään on luvassa. Ollaan vuoden 1818 Wienissä, aurinko paistaa avoimesta ikkunasta ja perhoset kisailevat ikkunalaudan kukkaruukkujen yllä. Sisällä mies tapailee pianon koskettimia, eikä aikaakaan kun pyöreät silmälasit paljastavat hänet Franz Schubertiksi (Gert Bloem). Hetken inspiraation tuloksena syntyy pieni valssi, joka kaikuu kadulle ja siirtyy pian ihmiseltä toiselle. Kohtauksen voi tulkita legendaksi wienervalssin alkuperästä, mutta olennaisempaa on, että kadulla tapahtuu ajallinen siirtymä. Hetkessä ollaan vuodessa 1930, ja Schubertin valssi elää yhä. Ravintolassa katsojalle esitellään säveltäjä Toni Hofer (Walter Janssen), joka tuskailee uuden sävellyksensä parissa. Hän sanoo ääneen olevansa onnellinen, jos musiikki elää edes hetken. Tavallaan kohtaus viittaa niihin paineisiin, jotka (musiikin) historian läsnäolo Wienissä synnyttää.
Kaksi sydäntä valssin tahdissa kuvaa operetin luomisprosessia, ja Tonin avustajina ovat libretistit Nicky (Oskar Karlweis) ja Vicky Mahler (Willi Forst). Hauskimmillaan elokuva on jaksossa, jossa Nicky ja Vicky esittävät pienoiskoossa tulevan operetin tähtihetket. Luovuuskriisi kuitenkin uhkaa projektia, kun wieniläissäveltäjä ei saa valssia aikaiseksi. Onneksi muusaksi ilmaantuu Heidi (Gretl Theimer), joka lopulta inspiroi säveltäjää. Varhaisen äänielokuvan harrastajille elokuvasta löytyy loistava jakso, jossa kokeillaan erilaisten arkipäiväisten äänien yhdistelyä tukin sahauksesta kalan perkaukseen. Musiikin historian kannalta kiinnostavaa on Robert Stolzin (1880–1975) esiintyminen paitsi elokuvan säveltäjänä myös valkokankaalla loppukohtauksen kapellimestarina.