Pieni luutatyttö (1958)

Reino Helismaa ja Olavi Karu käsikirjoittivat Toivo Särkälle tarinan orpotytöstä suurkaupungin pyörteissä. Teos sai ensi-iltansa vuonna 1958 nimellä Pieni luutatyttö. Elokuvan nimi tuntuu viittaavan H. C. Andersenin satuun pienestä tulitikkutytöstä, ja sadunomaisia piirteitä elokuvassa onkin: sen päähenkilö Liisa (Riitta Hämäläinen) on kiltti, nöyrä ja nuhteeton, mutta joutuu elämään juopottelevan isäpuolensa hoteissa. Isäpuoli lähettää Liisan yksin kaupunkiin myymään risuista tehtyjä luutia, joista pitäisi saada kaksisataa markkaa kappaleelta. Muutoin ei ole kotiin tulemista. Kuin ihmeen kaupalla Liisa onnistuu myymään taakkansa, ja lopuksi saa, kaikesta päätellen, uuden kodin. Pientä luutatyttöä voisi tulkita modernisaatiokertomuksena kahdessa mielessä. Ensinnä elokuva kommentoi yhteiskunnallista muutosta. Kun Liisa saapuu kaupunkiin, mainoksissa pölynimurin kerrotaan olevan tulossa risuluutien tilalle. Elokuva myös kuvaa modernia kaupunkia, sen elämäntapaa ja muun muassa arkkitehtuuria. Toiseksi, pienen luutatytön tarinan voi ymmärtää allegoriaksi modernisoituvasta maailmasta. Liisa tulee maaseudun maailmasta ja konkreettisesti kaupunkilaistuu saadessaan uudet kasvattivanhemmat. Suomi on kuin pieni luutatyttö, köyhä ja vaatimaton, mutta samalla onnekas yhteiskunnallisten mullistusten keskellä.

Muutama asia Pienessä luutatytössä jää vaivamaan. Elokuvassa nähdään ehkä kotimaisen elokuvan tunnetuin ”namusetä”, Oiva Salan esittämä Julius. Hahmo esiintyy kaupunkilaisuuden vaarana, jopa hämmentävän pitkässä jaksossa. Konstaapeli Rinteen (Kauko Kokkonen) ja torikauppias Emman (Siiri Angerkoski) ansiosta Liisa pelastuu ymmärtämättä, mistä on kyse. Katsoin historiallista sanomalehtiarkistoa, ja näyttää siltä, että ”namusedät” nousivat toistuvasti esiin toisen maailmansodan jälkeisessä lehdistössä, ja  uutisia karamelleillä lapsia houkuttelevista sedistä oli runsaasti 50-luvun puoliväliin asti. Vakiintuiko ilmaisu ”namusetä” juuri sodan jälkeen, kun sokerin säännöstely vielä jatkui vuoteen 1954 asti? Joka tapauksessa lasten hyväksikäyttöä käsiteltiin lehdistössä, ja Reino Helismaa ja Olavi Karu ovat ammentaneet ajankohtaisesta teemasta aineksia elokuvaan.

Pieni luutatyttö -elokuvan pääroolissa nähtiin vuonna 1945 Kuopiossa syntynyt Riitta Hämäläinen. Hän oli tullut tunnetuksi kirjoittamastaan ja kuvittamastaan satukirjasta Riitan satuja (1957), ja elokuvan alkuteksteissä Hämäläistä kutsutaankin ”Savon satutytöksi”. Ennen Pientä luutatyttöä hänet oli nähty elokuvassa Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957), ja Toivo Särkkä halusi hyödyntää menestystä toisellakin lastenelokuvalla. Hämäläisen elokuvaura jäi lopulta kahden elokuvan mittaiseksi, mutta teatterilavalla hänet nähtiin tulevina vuosina. Sittemmin hän vetäytyi kokonaan julkisuudesta ja muutti Hollantiin. Riitta Hämäläinen menehtyi Alkmaarissa vain 33-vuotiaana.