24. syyskuuta 2017

Paksunahka (1958)

Aarne Tarkaksen Paksunahka (1958) on nähty 2000-luvulla televisiossa ainakin yhdeksän kertaa. Tarkas oli aiemmin ohjannut Fennedalle jännityskomedian Kovanaama (1954), ja ilmeisesti hän halusi lämmittää aiemman elokuvansa aineksia. Vaikutteita tarjosi myös Matti Kassilan Radio tekee murron (1951), jonka pääroolissa nähtiin Hannes Häyrinen. Paksunahassa Häyrinen esittää pankkivirkailija Albert Tuppuraa, joka on inhohimoinen amatöörisalapoliisi. Tarina alkaa, kun professori Kannus (Santeri Karilo) tulee käymään tallelokerollaan. Ilmenee, että kyse onkin valeprofessorista, sillä salaperäinen kopla on kiinnostunut Kannuksen uudesta keksinnöstä, vallankumouksellisesta räjähdysaineesta. Tarina ei ole kovinkaan kummoinen, mutta Hannes Häyrisen roolisuoritus pitää elokuvan jotakuinkin koossa. Ehkä parasta on kuitenkin poliisikaksikko Koukku (Uljas Kandolin) ja Ripatti (Heikki Savolainen), joka asettuu koomisten parivaljakkojen pitkään historiaan. Heidän jännitteessään on paljon samaa kuin Laurelin ja Hardyn legendaarisessa suhteessa. Kandolinin ja Savolaisen yhteistyö oli alkanut jo Kovanaamassa, jossa rooliniminä olivat Terävä ja Hoppu. Myöhemmin Koukku ja Ripatti seikkailivat Tarkaksen elokuvissa Opettajatar seikkailee (1960) ja Oksat pois... (1961), tosin Ripatin rooliin Heikki Savolaisen tilalle tuli Hannes Häyrinen.

Operaatio Cicero (Five Fingers, 1952)

Joseph L. Mankiewiczin Operaatio Cicero (Five Fingers, 1952) on odottanut katsomista. Olen sen joskus kauan sitten nähnyt, varmaan 80-luvulla. Vuonna 1952 Operaatio Cicero kommentoi lähihistorian tapahtumia. Sen pohjana oli saksalaisen diplomaatin Ludwig C. Moyzischin kirja Der Fall Cicero. Die sensationellste Spionageaffäre des Zweiten Weltkrieges (1950), joka ilmestyi suomeksikin vuonna 1951. Mankiewiczin elokuvatulkinta valmistui siis tuoreeltaan, Moyzischin teoksen kansainvälisen menestyksen siivittämänä. Nimeksi tosin vaihtui Five Fingers, mikä saattoi johtua siitäkin, että alkuperäiseen tarinaan tehtiin merkittäviä muutoksia. Alkuperäisteoksessa Moyzisch kertoi Iliaz Baznasta (1904–1970), joka käytti peitenimeä Cicero, työskenteli Ison-Britannian suurlähettilään palvelijana ja myi liittoutuneiden operaatioihin liittyviä aineistoja saksalaisille. Mankiewizin elokuvassa päähenkilön nimi ja tausta on vaihdettu: nyt pääosassa on Ulysses Diello, brittiläinen palvelija, jota saksalaiset pitävät aristokraattina. Homeros-viittaus yhdistää alkuperäisen vakoojan ja Hollywood-tulkinnan: Iliaasta tehtiin Odysseus. Kerrotaan, että sekä Iliaz Bazna että Ludwig Moyzisch olivat kiinnostuneita pääsemään elokuvan neuvonantajiksi. Mankiewicz tapasikin Baznan, mutta yhteisymmärrystä ei syntynyt.

Ulysses Diellon roolissa James Mason on Operaatio Ciceron kantava voima. Mason on erittäin vakuuttava palvelijan roolissa, ja se tuo mieleen monta muuta elokuvaa, joissa Mason tulkitsee välitilassa elävää, vakuuttavaa mutta samalla epävarmaa päähenkilöä. Tällaiset roolit Masonilla on esimerkiksi Carol Reedin elokuvissa Neljän tuulen talo (Odd Man Out, 1947) ja Mies ei-kenenkään maalla (The Man Between, 1953). Kiinnostavaa on, että Mason tulkitsi Operaatio Ciceron aikaan myös saksalaista upseeria: hän oli Erwin Rommel Henry Hathawayn elokuvassa Erämaan kettu (The Desert Fox: The Story of Rommel, 1951). Operaatio Ciceroon kirjoitettiin muuten puolalaisen kreivittären rooli, jollaista alkuperäisteoksessa ei ollut. Tässä roolissa esiintyy Danielle Darrieux, joka täytti viime toukokuussa 100 vuotta.