Jhen 6–9 – sarjakuvamatka 1400-luvun Ranskaan

Aloitin Jacques Martinin käsikirjoittaman ja Jean Pleyersin piirtämän Jhen-sarjakuvan lukemisen jo yli kolme vuotta sitten, mutta vasta nyt pääsin jatkamaan. Alixistaan tunnettu Jacques Martin (1921–2010) oli ällistyttävän tuottelias paitsi piirtäjänä myös käsikirjoittajana. Häneltä kirposi tarinoita niin vuolaasti, ettei hänellä ollut mahdollisuutta kaikkea itse piirtää. Jhen on pääasiassa 1400-luvun Ranskaan sijoittuva seikkailu, jota on usein kuvattu Alixin keskiaikaiseksi vastineeksi. Mielestäni tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa siinä mielessä, että Jean d'Arcin muisto ja Ritari Siniparran, Gilles de Rais'n, mysteeri tuovat erillisiin episodeihin kiehtovaa yhteyttä. Luin sarjan viisi ensimmäistä albumia saksaksi. Alunperin Tintin-lehdessä ilmestyneet seikkailut L'Or de la mort, Jehanne de France, Les Écorcheurs, Barbe-bleue ja La Cathédrale julkaistiin albumimuodossa vuosina 1984–85. Kokonaisuus oli loistava, mutta sen jälkeen saksantaminen päättyi – ehkäpä syystä, sillä kuudennesta tarinasta lähtien historiallinen visio ei ole enää yhtä vakuuttava. Albumit 6–9 on saatavilla alkukielisinä, ja yhdeksännen kertomuksen jälkeen Martin lopetti käsikirjoittamisen. Jhen ilmestyy kyllä vieläkin. Käsikirjoitustyötä jatkoi Hugues Payen.

Sarjan kuudes osa Le Lys et l'ogre (1986) alkaa yleiskuvalla Orléansista. Gilles de Rais on joukkoineen saapunut kaupungin muurille, ja lyhyt takautuma nostaa mieleen Jeanne d'Arcin, jonka johdolla ranskalaiset valtasivat kaupungin takaisin englantilaisilta. Orléansissa on sattumalta myös Gillesin vanha tuttu Jhen, jota ruhtinas pyytää suunnittelemaan näyttämön, jotta Loiren rannalla voitaisiin esittää Jeanne d'Arcin muistoa kunnioittava mysteerinäytelmä. Gilles de Rais mainitsee Jacques Milet'n tekstin. Tämä viittaa näytelmään Le Mystère du siége d'Orléans, joka oli suurella todennäköisyydellä juuri Milet'n kirjoittama ja joka esitettiin neljä vuotta Jeanne d'Arcin kuoleman jälkeen, vuonna 1435. Teoksen ensimmäinen säilynyt versio on vuodelta 1450. Teatteriesityksen suunnittelun ja toteutuksen ympärille punoutuu tarina, johon kytkeytyy Gilles de Raisin yhä ilmeisemmäksi käyvä brutaalisuus, mutta tarinassa on muitakin hirviöitä: kuningas Kaarle VII kuvataan inhorealistisesti ja kruununprinssi Louis, vai pitäisikö sanoa Ludvig, melkein vielä tylymmin.

L'Alchimiste (1989) laajentaa Jhen-sarjan maantieteellistä profiilia siinä mielessä, että Alpeilla käynnistyvä seikkailu päätyy lopulta kultaiseen Firenzeen. Tarina käynnistyy, kun Jhen on majoittumassa korkealla vuoristossa sijaitsevaan luostariin. Hän on matkalla Firenzeen etsimään taiteilijaa, joka voisi koristaa Gilles de Rais'n linnoituksen. Kun aiemmissa albumeissa kertomuksella on selkeät historialliset kytkennät, nyt juoni punoutuu väljemmin siihen, mitä lukija tietää, tai arvelee tietävänsä, keskiajan ja renessanssin taitteesta. Luostarissa elää taiteellisesti lahjakas nuorukainen Rafael (yllättävä nimivalinta!), jota tiukkapipoinen apotti Palefroid kohtelee kaltoin. Jhen vie Rafaelin mukanaan, mutta ankara apotti ei anna periksi. Tässä tarinassa Jhen on alixmaisimmillaan: Pleyersin piirrostyyli on kaikissa albumeissa pikkutarkkaa ja muistuttaa Martinin tyyliä, mutta myös tarina tuo mieleen Alixin. Jos roomalaisella vastineella oli apunaan nuorukainen, Enok, myös tässä kuvataan nuorten miesten välisiä ruhteita, melkein homoeroottisesti. Tarinan lopussa tosin Jhenin heteroseksuaalisuus tuodaan poikkeuksellisen vahvasti esiin, aiempiin albumeihin verrattuna. Onnistunutta albumissa on Firenzen kuvaus: Fiesolesta avautuva klassinen näkymä on hienosti piirretty. Vähiten onnistunutta on mielestäni alkemistin hahmo, joka viittaa Girolamo Savonarolan kohtaloon.

Le Secret des templiers (1990) valmistui heti L'Alchimiste-albumin jälkeen, ja niitä yhdistää kiinnostus alkemiaa kohtaan. Tosin Le Secret des templiers -tarinan ydin on temppeliherrojen tarunomaisessa arteessa, kullan löytämisessä enemmän kuin sen tuottamisessa. Draama käynnistyy Saint-Royen metsän laidalla olevassa erakkomajassa, johon kolme pyhiinvaeltajaksi naamioitunutta ryöväriä tunkeutuu. He ovat saaneet vihiä tarinasta, jonka mukaan maan alla, onkalossa, sijaitsisi temppeliherrojen kätketty aarre. Jhen karkottaa muukalaiset läheisen luostarin tuella ja alkaa itse tutkia paikkaa. Tarinaan punoutuu kaksi aihetta edellisistä albumeista, Le Lys et l'ogre -tarinasta tuttu kruununprinssi Louis tupsahtaa paikalle etsimään poliittista tukea. Samaan aikaan Gilles de Rais'n seurapiirissä L'Alchimistesta tuttu alkemisti pyrkii valmistamaan kultaa. Neljä sivua pitkässä takautumassa kerrotaan temppeliherrojen tarina, kuin oppituntina lukijalle, ja mukana on myös legendaarinen Jacques de Molayn teloitus Pariisissa. Martin ja Pleyers kuvaavat myös, mitä temppeliherrojen viimeisen suurmestarin kirous saa aikaan... Klassisen seikkailutarinan tapaan temppeliherrojen aarre jää saavuttamattomiin. Ihmeellinen mekanismi tuhoaa luolaston, kun turmeltuneet sielut yrittävät tyydyttää rahanhimoaan. Muuten: Alixista poiketen Jhenillä on myös romansseja. Jo aiemmissa tarinoissa Jhen oli tutustunut Saint-Royessa asustavaan Mariaan. Le Secret des templiers -albumin viimeisessä kuvassa Jhen on napannut Mariansa hevosen selkään ja lähtee puolisonsa kanssa kohti uusia seikkailuja...

L'Archange (2000) oli viimeinen Jacques Martinin käsikirjoittama Jhen-albumi, joka ilmestyi kymmenen vuotta Le Secret des templiers-tarinan jälkeen. Alixmaisuus alkaa korostua siinä mielessä, että päähenkilön maantieteellinen liikkumatila kasvaa albumi albumilta. Nyt Jhen on saanut kutsun Englantiin ja on tarinan alussa saapumassa Lontooseen. Matkan taustana on tosiasia, että Jhen Roque on kunnostautunut kirkkoarkkitehtina. Sarjan viides albumin La cathedrale (Die Kathedrale, 1985) kuvasi Strasbourgin katedraalin viimeistelyä  1430-luvulla. Nyt Hallsburyn arkkipiispa on kutsunut Jhenin Englantiin saattamaan sikäläisen kirkon rakennustyöt päätökseen. Albumin nimi viittaa kultaiseen arkkienkeliin, jonka on määrä kohota uuden katedraalin torniin. Mutta kohta siellä keikkuukin paholainen. Myös tässä tarinassa on myös historiallisia henkilöitä, kuten Englannin nuori kuninkas Henrik VI, mutta muutoin L'Archange ei enää sitoudu siihen historialliseen juureen, josta sarja alun perin on kummunnut.

Kokonaisuutena Jhen-albumit 6–9 ovat kiinnostavaa jatketta sarjan alulle. Parhaiten toimii Le Lys et l'ogre, mutta myöhemmissa albumeissa Jacques Martinille tyypilliset tilanteet ja juoniratkaisut alkavat toistua. Tuntuu, että Jean Pleyerskin oli parhaimmassa vedossaan1980-luvun teoksissa. Nyt pitäisi tutustua siihen, miten sarja jatkui muiden kirjoittajien alaisuudessa. Viimeisin Draculea ilmestyi vuonna 2013, ja jo nimestä voi päätellä, minne seikkailu sijoittuu... Lopuksi: Jhen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kuvaus 1400-luvun Euroopasta.

Jhen 3–5 – sarjakuvamatka 1400-luvun Ranskaan

Jacques Martinin ja Jean Pleyersin Jhen-sarjan toinen albumi päättyi päähenkilön saamaan kutsuun, jossa kaukaisen Goren kaupungin asukkaat tarjoavat arkkitehdille pestiä puolustuksen uudelleensuunnittelijana. Taustalla on epäilemättä seikka, johon viitataan sarjan viidennessä albumissa: satavuotisen sodan tiimellyksessä vain harvalla kaupungilla on varaa suuriin rakennushankkeisiin. Siksi arkkitehdin on otettava jokainen pesti. Kolmas osa Les Écorcheurs (Die Schinder, 1984) kuvaa pienen kaupungin taistelua rosvojoukkoa vastaan, melkein Seitsemän samurain hengessä. Kuninkaan valta on heikko ja Ranska tuntuu elävän lähes anarkian tilassa. Kerrontaa rikkovat karmivat kuvat Gilles de Rais'n linnasta Tiffaugesista, mutta näistä hirmuteoista huolimatta Jhen ja pieni Goren kaupunki eivät lopulta selviydy ilman Siniparran apua.

Osa 4 Barbe-bleue (Blaubart, 1984) nostaa Gilles de Rais'n vihdoin valokeilaan. Jhen on uudelleen Tiffaugesissa, kappelia suunnittelemassa, mutta samalla käy entistä ilmeisemmäksi se, miten linnan isäntä käyttää hyväkseen nuorukaisia ja yrittää peittää jälkensä. Gilles paljastaa Jhenille elämänsä salaisuuden mutta myös ne alkemistiset kokeet, joita linnassa tehdään. Hämmentävää kyllä Siniparran toiminnalle ei tule päätöstä. Takautumajaksossa Gilles kertoo Jhenille, miten murhien sarja alkoi. Gillesin huoneessa on Neitsyt Marian patsas, joka näyttää itsevän. Albumin viimeisillä sivuilla kyynelehtivästä madonnasta pyritään eroon, mutta se palautuu Gillesin huoneeseen muistuttamaan niistä synneistä, joita Siniparta ei tunnu pääsevän eroon.

Viides tarina La cathedrale (Die Kathedrale, 1985) sijoittuu pääasiassa Strasbourgiin, katedraalin viimeistelyyn, joka tapahtuikin 1430-luvulla. Tarinaan on punottu aavistus Shakespearea: lähellä määränpäätään Jhen törmää kahteen vierekkäiseen linnaan, joita asuttavat Rathsamhausenin ja Lützelburgin toisiaan vastaan taistelevat suvut. Lopulta paljastuu, että Strasbourgin piispa on kauppaamassa koko aluetta Sigismund Luxemburgilaiselle, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijalle. Jhen puuttuu Elsassin alueen kohtaloihin ja ehtii juuri ja juuri saattaa Rathsamhausenin ja Lützelburgin alueet Strasbourgin suojelukseen. Samalla sukujen vihanpito päättyy sovintoon.

Viiden albumin jälkeen vaikutelma Jhenistä on positiivinen: erillisistä tarinoista syntyy kokonaisuus ja samalla kuva 1430-luvun intohimoista. Jeanne d'Arcin teloituksen muistossa ja Gilles de Rais'n painajaismaisessa läsnäolossa on tehoa.

Jhen 1–2 – sarjakuvamatka 1400-luvun Ranskaan

Jacques Martin (1921–2010) tunnetaan tasavallan ajan lopun Roomaan sijoittuvasta sarjakuvastaan Alix, jonka julkaisu alkoi Tintin-lehdessä vuonna 1948. Piirtämisen Martin lopetti 80-luvun lopulla, mutta hän käsikirjoitti viimeiseksi jääneen albumin vielä ennen kuolemaansa. Antiikin Rooman ohella Martin fantasioi myös muita historian aikakausia, Orion sijoittui Kreikkaan, Keops Egyptiin, Jhen (aluksi Xan) myöhäiskeskiajan Ranskaan, Loi aurinkokuninkaan hoviin, Arno Napoleonin sotien aikaan ja Frank nykypäivään. Yhdessä piirtäjä Jean Pleyersin kanssa toteutettu Jhen seikkaili Tintin-lehdessä vuosina 1978–80 kahdentoista tarinan verran. Albumeita ilmestyi yhdeksän vuosien 1984–2000 kuluessa. Hankin hiljattain viisi ensimmäistä albumia saksankielisinä käännöksinä eBaystä, ja vasta nyt pääsin niitä kunnolla lukemaan. Ranskankielisiä albumeja on tällä hetkellä ilmestynyt kaiken kaikkiaan kaksitoista, sillä vuosina 2008–11 käsikirjoittaja Hugues Payen on jatkanut Martinin työtä.

Jhen ammentaa mielikuvitukselliset käänteensä satavuotisen sodan loppuvaiheista. Kun ensimmäinen kertomus L'Or de la mort (Tödliches Gold, 1984) alkaa, Jeanne d'Arc on vastikään poltettu roviolla Rouenissa, ja nuori arkkitehti Jhen Roque on saanut pestin Gilles de Rais'n linnaan kappelia suunnittelemaan. Jhen ja Gilles osallistuvat yritykseen pelastaa Jeanne d'Arc, joka on myyty englantilaisille. Satumaiset lunnasrahat löytyvät ja jaetaan sotilaille, mutta Orléansin neitsyt jää tavoittamatta. Seuraavassa albumissa Jehanne de France (Johanna von Frankreich, 1985) Jeanne d'Arc on yhä keskiössä, poissa olevana, muistettuna. Liikkeellä on huhuja siitä, että Jeanne olisi onnistunut ihmeenomaisesti pakenemaan: kertomuksen alussa pieneen kylään saapuu vale-Jeanne, joka ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan. Toinen vale-Jeanne ilmaantuu lopussa, mutta Gilles de Rais osoittaa hänet petturiksi. Tätä tekoa tosin nakertaa tietoisuus siitä, että Gilles itse kätkee salaisuutta, joka ei vielä ole paljastunut. Kahden ensimmäisen albumin aikana epäilyksiä kasaantuu Gillesin ympärille, mutta Jhen säilyy salaperäisen ruhtinaan ystävänä. Lukijan oletetaan tietysti tietävän, että Gilles tuli sittemmin tunnetuksi Ritari Sinipartana, sarjamurhaajana. Poikia katoaa kahden ensimmäisen albumin aikana mystisesti, ja Gillesin maaninen halu kuulla poikasorpaanojen kuorolaulua saa makaaberin sävyn. Toisen albumin lopussa Jhen on vähällä palata Gillesin linnaan, mutta hän päättää kuitenkin lähteä omille poluilleen. Gillesin mysteeri jää vielä ratkaisematta.

Jhenissä viehättää tarinan eeppisyys, laaja kerronnan linja, ja vaikka albumit ovat itsenäisiä kokonaisuuksiaan, kertomuksessa säilyy jännite. Pleyersin piirrostyyli tuo mieleen Jacques Martinin parhaat Alix-albumit: kuvat ovat täynnä yksityiskohtia, joihin voi uppoutua.