Orpojen joulu (1994) ja Synti (1996)

Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähtiin perjantaina 7.4.2017 sarja dokumenttielokuvia. Samassa näytöksessä nähtiin Anu Kuivalaisen Orpojen joulu (1994) ja Susanna Helken ja Virpi Suutarin Synti (1996). Orpojen joulu on hyvin henkilökohtainen elokuva Kuivalaisen suhteesta isäänsä, johon hän ensi kertoo ottaa yhteyttä. Elokuvan keskiössä ovat tunteet, epävarmuus, piinaava odotus, toiveet, pettymykset mutta lopulta myös kohtaamisen mahdollisuus ja sovinto. Orpojen joulussa on huumoria, varsinkin kohdassa, jossa spekuloidaan elokuvan myöhemmällä televisioesityksellä. Elokuvan tekemisen teknologia kulkee koko ajan mukana tarinassa, kuvaamisen läsnäolo ja puhelujen äänittäminen antavat teokselle vaikuttavaa karheutta.

Jos Orpojen joulu liikkuu henkilökohtaisen tasolla, Synti on pikemminkin yhteisöllisyyden kuvaus. Ideana on seitsemän kuolemansynnin seuraaminen arjen tasolla: tavalliset suomalaiset paljastavat syntejään, himojaan ja pettymyksiään, ahneuttaan ja laiskuuttaan. Roy Anderssonilta vaikutteita ammentava visuaalinen tyyli on tehokasta, ja Tuomas Kantelisen jyhkeä musiikki antaa jokapäiväisen elämän kokemuksille paikoin surrealistista vivahdusta. Kun Orpojen joulua ja Syntiä katsoi yhdessä, tuntuu, että ne avasivat kiehtovan, toisiaan täydentävän näkökulman 1990-luvun Suomen tunneilmastoon, niin henkilökohtaiseen kuin kollektiiviseenkin. Takana kuultavat vuosikymmenen alun talouslama mutta myös sen jälkeen alkanut nopea nousukausi. Tulevaisuusajattelu oli tullut jäädäkseen, mihin viittaa kiinnostava kommentti skenaariotyöskentelystä. Balkanin sotakin tulee esille arjen kokemuksissa.

Eleganssi (2015)

Virpi Suutarin lyhytelokuva Eleganssi (2015) on dokumentti herrojen metsästysharrastuksesta. Elokuva seuraa kolmen talouselämän johtohahmon, Heikki A. Reenpään, Jorma Ollilan ja Antti Herlinin, metsästysretkeä, jossa peltopyyt ja fasaanit saavat kyytiä. Suutari on haastattelussa kertonut saaneensa idean Reenpään valokuva-albumista, jonka kuvat peltopyistä toivat mieleen 1600-luvun laatukuvamaalaukset. Tämä innoitus heijastuu myös itse elokuvassa, niin maisemakuvissa kuin asetelmissakin, varsinkin sidottujen peltopyiden rivissä, joka odottaa kokin käsittelyä. Suutari on edelleen kertonut, miten elokuvaa tehdessä korostui metsästys prosessina, irtautuminen arjen paineista luontoon, jossa saalista ei aina välttämättä edes tule. Eleganssi alkaa metsästyksen keskeltä, etenee koirakeskusteluihin ja lopulta yhteiseen ruokapöytään.

Eleganssin nimi viittaa tyylikkyyteen ja aistikkuuteen, ja kieltämättä Reenpää, Ollila ja Herlin tähän vaikutelmaan tuntuvat pyrkivänkin. Aivan kuin metsästys itsessään ei olisi olennaista vaan se tyylikkyys, jolla sitä toteutetaan. Suutarin elokuva jättää paljon katsojan tulkittavaksi. Toisaalta Eleganssia voi katsoa kunnianosoituksena metsästyksen klassisuudelle, toisaalta taas veteraanimetsästäjien voi tulkita vetäytyneen sekä omaan sisäpiiriinsä että mielikuvitusmaailmaansa, historialliseen aikataskuun, jossa nykypäivän arkistokraatit esittävät eleganttia herkkyyttään. Elokuvan johtohahmo on kiistatta 93-vuotias Reenpää, jonka rinnalla Ollila ja Herlin näyttävät oppipojilta. Eleganssi päättyy rituaaliseen ruokailukohtaukseen, jossa metsästyksen hedelmiä nautitaan – Reenpään istuessa pöydän päässä.