4. joulukuuta 2022

Rajaseudun seikkailijat (Frontier Rangers, 1959)

Elokuvahistorioissa korostetaan usein, miten televisioruudusta tuli 1950-luvulla valkokankaan väkevä kilpailija. Elokuvan ja television vaiheet kietoutuvat kuitenkin läheisesti toisiinsa. Hollywood-yhtiöt toimivat myös television puolella, samoin ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät. Pariisilaissyntyinen Jacques Tourneur oli tullut tunnetuksi useiden lajityyppien ohjaajana, kauhuelokuvasta film noiriin. Hän teki myös lännenfiktiota, 1950-luvulla sekä elokuvateattereihin että tv-ruutuihin. Tourneur ohjasi muun muassa yhden jakson legendaarista Bonanzaa ja kahdeksan jaksoa tv-sarjaa Northwest Passage. Hän oli mukana myös tv-sarjoissa The Alaskans ja The Californians. MGM:n tuottamaa Northwest Passage -sarjaa tehtiin kaiken kaikkiaan 26 episodia vuosina 1958 ja 1959. Jaksot olivat 30 minuutin mittaisia. Yhtiö tuotti aiheesta myös kolmesta tarinasta koostuvan elokuvateatteritulkinnan Rajaseudun seikkailijat vuonna 1959.

Suomessa Rajaseudun seikkailijat nähtiin syyskuussa 1959. Koetin etsiä elokuvasta arvioita, mutta en nopealla katsomisella löytänyt. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten kriitikot tulkitsivat elokuvaa tilanteessa, jossa tv-kulttuuri oli vasta ottamassa ensiaskeleitaan Suomessa. Rajaseudun seikkailijat on nimittäin televisiotuotannon suora käännös elokuvamuotoon: se koostuu kolmesta episodista, ja tarinasta siirrytään toiseen melko kulmikkaasti. Aivan kuin elokuva olisi tehty niille katsojille, joilla ei ole omaa vastaanotinta ja jotka eivät olleet päässeet osallisiksi sarjasta. 

Rajaseudun seikkailijat sijoittuu suuren siirtomaasodan aikaan, vuosiin 1754–1763, jolloin Iso-Britannia ja Ranska kamppailivat aluksi Ohiojoen hallinnasta, lopulta vaikutusvallasta Pohjois-Amerikassa. Päähenkilönä on jäyhä Robert Rogers (Keith Larsen), joka johtaa taistelua niin ranskalaisia kuin alkuperäisiä amerikkalaisiakin vastaan. Samaan aikaan kun valkokankaalla lännenelokuvat jo problematisoivat historiallisia tapahtumia ja etnisiä suhteita, televisiosarjan aatemaailma tuntuu kumpuavan paljon kauempaa. Kaiken lisäksi episodeissa on yllättävän paljon väkivaltaa, ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.

Ei kommentteja: