John Steinbeckin romaaniin perustuva
Eedenistä itään (East of Eden, 1955) on Elia Kazanin tuotannon tunnetuimpia teoksia, ja se valmistui hedelmällisen jakson päätteeksi. Lyhyen ajan sisässä Kazan ohjasi teokset
Viettelysten vaunu (A Streetcar Named Desire, 1951),
Viva Zapata (Viva Zapata!, 1952) ja
Alaston satama (On the Water Front, 1954), joiden kaikkien pääroolissa nähtiin Marlon Brando.
Eedenistä itään oli sekin tähteyden näkökulmasta poikkeuksellinen teos: se toi nuorelle James Deanille (1931–1955) Oscar-ehdokkuuden, postuumisti, ja jäi
Nuoren kapinallisen (Rebel without a Cause, 1955) ja
Jättiläisen (The Giant, 1956) kanssa näyttelijän uran kohokohdaksi.
Eedenistä itään on esitetty televisiossa viimeksi kymmenen vuotta sitten, mutta minulta se jäi silloin väliin. Edellisestä katsomisesta oli kulunut niin paljon aikaa, etten edes enää muistanut, miten vaivattomasti ohjaaja pitää katsojan pihdeissään draaman alusta lähtien. Tarinalla on raamatulliset kiinnekohdat Kainin ja Abelin tarinassa, mutta tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan aikaan, vuoteen 1917. Päähenkilö on Cal (James Dean), joka tuntuu alusta lähtien etsivän paikkaansa. Vähitellen katsojalle selviää, että hän on päässyt selville äitinsä salaisuudesta. Tämän salaisuuden jälkeen hahmottuu jännite Calin ja hänen veljensä Aronin (Richard Davalos) välillä. Aron on isä-Adamin (Raymond Massey) suosiossa, kun taas Cal tuntuu isän näkökulmasta tekevän kaiken jatkuvasti väärin. Rakkaudettomuuden teema kulkee vahvana ja kipeänä koko teoksen läpi. Katastrofin täytyy tapahtua ennen kuin yhteys ihmisten välille syntyy.
Oli nautinto katsoa Eedenistä itään pitkästä aikaa. Vaikka kaunokirjallisuuden filmatisointeja kovasti kritisoitiin uuden aallon huumassa 1950-luvun alussa ja 1960-luvun alussa, tämän katsomiskokemuksen perusteella on vaikea nähdä syytä kritiikille.
