Lapualaismorsian (1967)

YLE Teema on näyttänyt sarjan suomalaisia 1960-luvun elokuvia. Mikko Niskasen Lapualaismorsian (1967) valmistui aikana, jolloin kotimaisia elokuvia tehtiin ennätyksellisen vähän. Kun itsenäinen Suomi täytti 50 vuotta, maassa valmistui vain kolme pitkää näytelmäelokuvaa, Lapualaismorsiamen ohella Risto Jarvan Työmiehen päiväikirja ja Jukka Virtasen ohjaama Pähkähullu Suomi. Kiinnostavia ajankuvia tietysti kaikki. Lapualaismorsian oli vuoden viimeinen suomalainen ensi-ilta 1. joulukuuta 1967, itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Tuottaja Jörn Donner oli alun perin kiinnostunut Arvo Salon käskirjoittaman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän Lapualaisoopperan (1966) toteuttamisesta elokuvamuodossa, mutta hanke kariutui. Jälkikäteen ajatellen tämä on tietysti harmi: 60-luvun avainteos olisi ollut kiinnostavaa nähdä elokuvallisena tulkintana!

Lapualaismorsian ammentaa Lapualaisoopperan tunnelmista konkreettisesti: elokuvan alussa ollaan Ylioppilasteatterin harjoituksissa, ja Kalle Holmberg ohjeistaa nuoria näyttelijöitä. Tästä tarina irtoaa kuitenkin seuraamaan nuorten elämää, vapunviettoa, mielenosoituksia, rakkauden iloja ja murheita. Ohjaajana Niskanen on lähellä näyttelijöitään, niin kuin niin usein myöhemminkin. Lapualaismorsiamessa on myös kiehtovia dokumentaarisia jaksoja. Erityisen mieleenpainuva on vuoden 1967 vappu, jossa juhlijat ovat pukeutuneet keväisen kevyesti mutta räntää sataa armottomasti.

Pojat (1962)

Tänä vuonna Suomalaisen elokuvan festivaali meni lähes täydellisesti ohi. Oli pakko kirjoittaa rästiin jäänyttä artikkelia. Ehdin katsomaan vain viimeisen näytöksen, Mikko Niskasen Pojat, joka oli hienoa nähdä kankaalta. Vesa-Matti Loiri oli elokuvan alussa kertomassa läpimurtoroolistaan: Niskanen oli hoksannut hänet helsinkiläisestä nuorisomusikaalista. Kuvaukset Oulussa tehtiin kesän ja talven aikana, ja jo ensimmäisenä kuvauspäivänä Loiri tutustui näyttelijä Eino Raitaan, Marjatta Raidan, sittemmän rouva Turhapuron, isään. Pojat perustuu Paavo Rintalan romaaniin, ja aihe on kipeä: suomalaisten suhteet saksalaisiin sodanaikaisessa pikkukaupungissa. Jaakon roolissa Loiri on koskettava, mutta muutoin elokuvassa on paljon esikoisteoksen karkeutta: yllättävä kertojaäänen (Paavo Noponen!) käyttö alussa, hämmentäviä kerronnan epäjatkuvuuksia.