3. lokakuuta 2021

Kurjat (Les Misérables du vingtième siècle, 1995)

Victor Hugon romaani Kurjat on filmattu lukemattomia kertoja, ja olen täällä blogissa viimeksi kirjoittanut Raymond Bernardin kolmiosaisesta tulkinnasta vuodelta 1934. Ehdottomasti mielenkiintoisimpiin muunnelmiin lukeutuu Claude Lelouchin ohjaus vuodelta 1995. Suomessa elokuva esitettiin nimellä Kurjat, ja ranskaksi se tunnetaan sekä nimellä Les Misérables että Les Misérables du vingtième siècle. Jälkimmäinen nimi kuvaa ideaa parhaiten: Lelouchin ajatus on ollut sijoittaa Hugon romaani 1900-luvulle, ja teos todellakin liikkuu vuosisadan vaihteesta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti. Ajauduin katsomaan elokuvan juuri nyt siksi, että pääroolissa esiintyy hiljattain menehtynyt Jean-Paul Belmondo. Rooli on kuin mittatilauksena hänelle tehty.

Elokuvan alkuteksteissä todetaan, että Kurjien käsikirjoituksen on laatinut Claude Lelouch vapaasti sovittaen. Vapaus tarkoittaa tässä muutakin kuin tapahtumien siirtämistä 1800-luvulta 1900-luvulle. Olennaisin idea on se, ettei elokuva suoraan filmatisoi Hugon romaania vaan Hugon tarinamaailma toimii pikemminkin elokuvan henkilöhahmojen johdattajana. Tämä tuo mieleen tuoreen ranskalaisen tv-sarjan Lupin, jossa Maurice Leblancin romaanit antavat inspiraatiota nykypäivässä eläville henkilöhahmoille. Lelouchin päähenkilö on lukutaidoton Fortin (Jean-Paul Belmondo), joka elokuvan alussa joutuu syyttömänä vankilaan. Pian paljastuu, että Belmondolla onkin kaksoisrooli, sillä hän esittää myös Fortinin poikaa. Tämäkin on lukutaidoton, mutta kun Fortin pelastaa juutalaisperhettä toisen maailmansodan kurimuksesta, André Ziman (Michel Boujenah) lukee hänelle Hugon romaania pitkän ajomatkan aikana. Yhtäkkiä Henri alkaa nähdä elämänsä Hugon Kurjien valossa, ja palaset loksahtavat kohdalleen. Olipa virkistävää katsoa tämä yllätyksellinen 1900-luvun historian kuvaus, jossa leikiteltiin fiktion vaikutuksella elämään. Elokuva ei tavoittele katsojan samastumista menneisyyden tapahtumiin tai uppoutumista historiaan vaan antaa liikkumatilaa pohtia yksilön ja historian suhdetta.