Tie Kairoon (1943)

Liittoutuneiden leirissä ihailluin natsi taisi olla ”erämaan kettu” Erwin Rommel. Tunnetuimman valkokankaan Rommelin hahmotteli James Mason Henry Hathawayn elokuvassa Rommel, erämaan kettu (The Desert Fox, 1951) ja Robert Wisen elokuvassa Eränmaan rotat (The Desert Rats, 1953). Harvinaisempi tulkinta on jo sodan aikana valmistunut Billy Wilderin ohjaama Tie Kairoon (Five Graves to Cairo, 1943), jossa Rommelia tulkitsi, kukapa muu kuin, Erich von Stroheim. Tie Kairoon ei ole kovin maineikas sotaelokuva, mutta se on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Wilderin ohjaus pitää otteessaan alusta lähtien. Panssarijoukoissa palveleva John J. Bramble (Franchot Tone) virkoaa vaunussa, jonka muut matkustajat ovat kuolleet. Hän raahautuu pois Saharan halki päämäärättömästi ajelehtivasta panssarivaunustaan ja lähtee etsimään pelastusta. Aikansa vaellettuaan hän saapuu hotelliin, jota egyptiläinen Farid (Akim Tamiroff) pitää ja tutustuu hotellin siivojana työskentelevään ranskattareen Moucheen (Anne Baxter). Kun Saksan joukot karauttavat paikalle, Bramble omaksuu kuolleen palvelijan Paul Davosin identiteetin, mutta tämä paljastuukin saksalaisten agentiksi. Lopulta hotelliin majoittuu itse Erwin Rommel, ja Davos yrittää kaikin keinoin estää saksalaisten joukkojen etenemisen Kairoon. Wilderin kerronta säilyy tehokkaana loppuun asti. Päätteeksi Lajos Birón näytelmään perustuva sotadraama esittää huikean aikalaistulkinnan siitä, että Rommel olisi jo vuonna 1937 käynyt arkeologisen retkikunnan mukana kätkemässä aseita ja polttoainetta Saharan hiekkaan.