Afrikan tähden salaisuus

Kesällä on pelattu Afrikan tähteä, eilenkin kuusi kertaa. Lapsena pelilautaa saatettiin kiertää vieläkin tiheämmin, eikä sadepäivinä tutkimusretkistä tahtonut tulla loppua. Muistan vielä, miten Afrikkaan saattoi uppoutua, kuvitella, millaista elämä oli Kairossa tai Saharan aavikolla. Afrikan tähti on Kari Mannerlan neronleimaus vuodelta 1951, ja mikä parasta, sitä pelataan vieläkin samalla pelilaudalla, jossa on häivähdys sodanjälkeisen maailman eksotismia. Kaikki varmaan muistavat, että pelilaudan yläosassa ilmojen halki kiitää lentokone ja Atlantilla etelää kohti puuskuttaa moderni matkustajalaiva. Sen sijaan päiväntasajan alapuolella, St. Helenan saaren tuntumassa, merta kyntää purjealus. Siirtyykö Kairosta tai Tangerista lähtevä pelaaja nykypäivästä kohti menneisyyttä aloittaessaan arpakuution saneleman retkensä kohti Kapkaupunkia? Varmaa on ainakin, että pelaajat saapuvat mantereelle Välimeren suunnasta. Moderni maailma on Euroopassa, pelilaudan ulottumattomissa. Afrikan voi tulkita rajatilana menneisyyden ja nykyisyyden välillä, mutta ehkä se on vielä enemmän mytologinen paikka ajan ulkopuolella. Afrikan tähdessä on kyse seikkailusta, aarteenetsinnästä ja kilpailusta. Tarkoituksena on etsiä timantteja, topaaseja, smaragdeja ja rubiineja - ja tietenkin Afrikan tähteä itseään. Lapsena tosin ihmettelin, mitä tavoitelemisen arvoista on vaaleansinisessä, hiomattomassa kivessä, kun rubiinit ovat paljon kauniimpia. Nyt vasta olen ymmärtänyt, että Mannerla on tehnytkin Afrikan tähdestä rosoisen. Oletteko huomanneet, että sen kuudesta särmästä vain neljä kimmeltää? Afrikan tähti on hiomaton korukivi, joka odottaa noutajaansa. Tosikot voisivat väittää, että Afrikan tähti on kolonialistinen peli, koska pelaajat ovat siellä vain rohmuamassa luonnonvaroja. Epäilemättä peli kantaakin mukanaan koloniaalista perintöä, mutta toisaalta pelin rosvotkin näyttävät eurooppalaisilta. Onko lopultakaan suurta eroa pelaajien ja pelilaudalla lymyävien western-henkisten ryöväreiden välillä?

Mannerla totesi kerran haastattelussa, että Afrikan tähti syntyi ”Humphrey Bogart -elokuvien” huumassa. Peli julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1951, jolloin Mannerla täytti 21 vuotta. Idea oli todennäköisesti syntynyt jo aiemmin. Jos peli sai alkunsa Bogart-elokuvien innoittamana, voiko olla kyse mistään muusta kuin Casablancasta (1942), joka sai Suomen ensi-iltansa vasta toisen maailmansodan päätyttyä 28. joulukuuta 1945. Elokuvan alussa valkokankaalle levittäytyy Afrikan kartta, jonka alaosa tuntuu melkein sulautuvan pimeyteen. Aivan kuin elokuva haluaisi sanoa tuntemattoman maanosan salaperäisyyden tiivistyvän juuri Casablancan kaupungissa, avautuvan sen kautta. Afrikan tähdessä on samaa henkeä, vaikka Mannerla valitsikin toiseksi lähtöruudukseen Casablancan sijasta Tangerin.

Kun Kari Mannerla kuoli heinäkuussa 2006, STT:n uutisessa todettiin Afrikan tähden olleen ensimmäinen lautapeli, jossa oli käännettävät nappulat. Kätkettyjen timanttien etsintä ja yllätysten odottamattomuus ovat pelin ehdoton suola. Samalla yksinkertaiset säännöt mahdollistavat osallistumisen kaikenikäisille pelaajille. Ei ihme, että Afrikan tähteä on myyty huikeat 3,5 miljoonaa kappaletta, joista puolet ulkomailla. Suomessa Afrikan tähti löytyy keskimäärin jokaisesta kotitaloudesta.