Louis L'Amourin tarinaan perustuva, John Farrow'n ohjaama Hondo alkaa lännenelokuvan perustilanteella: tuntematon mies saapuu uudisraivaajatilalle. Lähtökohdassa on paljon samaa kuin George Stevensin samana vuonna valmistuneessa klassikossa Etäisten laaksojen mies (Shane). Myös Hondossa on lapsen näkökulma, tosin ei niin vahvana kuin Shanessa. Alkukohtauksessa armeijan lähetti Hondo Lane (John Wayne) on menettänyt hevosensa ja raahustaa tilalle, jossa elävät vain Angie Lowe (Geraldine Page) ja tämän poika Johnny (Lee Aaker). Samaan aikaan apassit ovat ryhtyneet sotajalalle päällikkönsä Vittorion (Michael Pate) johdolla. Toisen maailmansodan jälkeen lännenelokuvien intiaanikuva alkoi muuttua monitahoisemmaksi. Muuttuneen suhteen ilmentäjiä olivat usein puoliverishahmot, jotka häilyivät kahden kulttuurin rajalla. Hondon tärisyttävä väite on, että myös John Waynen esittämä päähenkilö on osittain apassi itsekin: hän on elänyt apassien keskuudessa ja ymmärtää intiaanien elämäntapaa. Vaikka John Waynea onkin vaikea pitää ”alkuperäisenä amerikkalaisena”, käsikirjoittaja James Edward Grant on onnistunut luomaan poikkeuksellisen kohtauksen, jossa Hondo kertoo apassien aistimellisesta maailmasta. Hän kuvaa edesmenneen vaimonsa nimeä hämmentävän runollisesti. Intiaanien näkökulma saa Hondossa lisäpainotusta, kun Vittorio ottaa pienen Johnnyn erityisen huolenpitonsa kohteeksi.Hondoa voi suositella niillekin, jotka yleensä viittavat westernille kintaalla. Elokuva oli erikoinen myös siinä mielessä, ettei sitä kuvattu turvallisesti Hollywoodin naapurissa vaan karuissa olosuhteissa Meksikossa. Alkuperäinen versio toteutettiin kolmiulotteisena, mutta elokuva toimii hyvin ilman punavihreitä lasejakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti