Ingmar Bergmanin Paholaisen silmä (Djävulens öga, 1960) alkaa irlantilaisella sananlaskulla: ”Nuoren naisen koskemattomuus on näärännäppy pirun silmässä.” Ilkikurinen elokuva on tietoisen tyylitelty, kertojahahmon (Gunnar Björnstrand) johdattelema komedia, jossa paholainen (Stig Järrel) kärsii silmävaivasta maanpäällisen elämän liiallisen hyveellisyyden vuoksi. Hän kutsuu paikalle Don Juanin (Jarl Kulle), jonka helvetti on lakkaamattomien mutta täyttymättömien viettelyjen ketju. Jos Don Juan onnistuu viettelemään koskemattomana säilyneen maalaispapin tyttären Britt-Marien (Bibi Andersson), hän saa vihdoin vapautuksen. Kopea Don Juan saapuu maan päälle palvelijansa Pablon (Sture Lagerwall) saattelemana. eikä tehtävä suju suunnitelmien mukaan. Viattomuuskin osoittautuu suhteelliseksi. Tytärtäkin viattomampi on isä, kirkkoherra (Nils Poppe), jonka hyväntahtoisuudella ei ole rajaa. Lopulta Don Juan epäonnistuu, kun taas renki-Pablo viettelee itsensä kirkkoherrattaren (Gertrud Fridh). Paholainen kärsii tappion, mutta silti maailma on muuttunut. Kirkkoherran sinisilmäisyys on murtunut. Elokuvan optimismi on siinä, ettei idealismin särö välttämättä aiheuta tuhoa: se vain nostaa elämän reaaliteetit pinnalle. Ehkäpä elokuvan sanoma tiivistyy siihen tosiasiaan, että kirkkoherra onnistuu vangitsemaan riivaajan kaappiinsa. Niin kauan kuin riivaaja on kaapissa, kaikki on hyvin. Olennaista on tieto siitä, miten lähellä pahuus lopulta lymyää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti