Saalistajat (1966)

Näin Richard Brooksin Saalistajat (The Professionals, 1966) ensi kertaa 1980-luvulla Turun Kinopalatsissa. Jostakin syystä viimeinen kela ei ollut saapunut kaupunkiin, ja vahtimestari tuli hätistelemään ulos juuri siinä vaiheessa, kun Burt Lancaster heittäytyi hiekalle mittelemään voimiaan Jack Palancen kanssa. Rahojakaan ei saatu takaisin. Sittemmin Saalistajat tuli vastaan Will Wrightin kirjassa Sixguns and Society. Yhdysvaltalaisen sosiologin teoksessa lännenelokuvia analysoidaan ideologisina tulkintoina. Klassisessa westernissä sankari on yksinäinen susi, joka saapuu vuorten takaa ja lopulta integroituu pelastamaansa yhteisöön (esimerkkinä Dodge City). Individualistinen tulkinta säilyi myös toisen maailmansodan jälkeen, vaikka monessa lännenelokuvassa kuvattiinkin laitapuolen kulkijoita, yhteiskuntaan katkeroituneita päähenkilöitä. Wrightin mukaan olennainen käänne oli 1950-luvulta alkanut ”professionalismi”, jossa yksilön sijasta kuvattiin ryhmää. Brooksin Saalistajat oli Wrightille malliesimerkki. Samaa suuntausta edustivat 1960-luvulla myös Hawksin El Dorado ja Peckinpahin Hurja joukko.

Saalistajat kuvaa tehtävän suorittamista. Varakas Joe Grant (Ralph Bellamy) palkkaa joukon eksperttejä pelastamaan vaimonsa Marian (Claudia Cardinale) kidnappaajilta. Ryhmään kuuluu kaksi Meksikon vallankumouksen veteraania, Henry 'Rico' Fardan (Lee Marvin) ja räjähdespesialisti Bill Dolworth (Burt Lancaster). Ryhmään liittyyvät vielä Jake Sharp (Woody Strode) ja Hans Ehrengard (Robert Ryan). Taitavasti kerrotussa tarinassa ammattilaiskvartetille selviää vähitellen, ettei kidnappaaja Jesus Razan (Jack Palance) rooli ole yksiselitteinen, ja erityisesti Fardan ja Dolworth kamppailevat ammattilaisuuteen liittyvän kunnian, tehtävän suorittamiseen velvoitteen, ja eettisten näkemystensä välillä. Loppuratkaisua ei kannata tässä paljastaa, mutta lännenelokuvan voi hyvin nähdä aikalaiskommentaarina. Elokuvan ammattilaisryhmä tunkeutuu vieraan valtion, Meksikon alueelle, aivan kuin yhdysvaltalaiset joukot Vietnamiin. Samalla elokuva viittaa väljemmin vauraan pohjoisen ja köyhän etelän suhteeseen. Kidnappauksen uhrina pidetty Mariakin on lopulta kolonisaation uhri, joka ei ”kuulu” miehelleen: hän on hyväksikäytön uhri.