Rakkautta ja tähtitiedettä (1944)

Alexander Hallin ohjaama komedia Rakkautta ja tähtitiedettä (The Heavenly Body, 1944) tuo mieleen Richard Dyerin klassisen tutkimuksen Heavenly Bodies (1986), vaikkakin Dyerin käsittelemä tähti oli enemmänkin Judy Garland kuin Rakkautta ja tähtitiedettä -elokuvan pääroolissa nähtävä Hedy Lamarr. Silti on selvää, että jo Hollywoodin mainosmiehet rinnastivat taivaalliset ja maalliset tähdet. Elokuvan julisteessa Hedy Lamarr lepää kuunsirpillä, tavoittamattomana mutta mukaansa tempaavana. Tätä elokuvaa näytettiin toisen maailmansodan loppuvaiheessa yhdysvaltalaisille sotilaille eri puolilla maailmaa, ja mainoskuvastossa Hedyn taivaallisuutta korostettiin epäilemättä tietoisesti. Elokuvan sisältö kuitenkin laajentaa tulkintaa, sillä maallisen tomumajan sijaan ”heavenly body” viittaa taivaankappaleeseen.

Jacques Théryn tarina ja Michael Arlenin ja Walter Reischin nokkela käsikirjoitus yhdistävät tähtitieteen screwball-komedian ja uudelleenavioitumiskomedian perinteeseen. Ensimmäisissä kuvissa nähdään Mount Jeffersonin observatorio, minkä jälkeen siirrytään seuraamaan kuuluisan astronomin William S. Whitleyn (William Powell) iltatoimia. Tähtitieteilijä on jälleen vetäytymässä yöksi havaintojen maailmaan, kun taas puoliso Vicky Whitley (Hedy Lamarr) jää kaihoisasti yksin aviovuoteeseen. Ylhäältä vuorelta William tosin kurkistaa kaukoputkellaan kotiin, jossa Vicky vielä vilkuttaa jäähyväisiksi. Alkuasetelma noudattaa Hollywood-komedian parhaita perinteitä, joskohta tuntuu, ettei ohjaaja Alexander Hall saa aivan kaikkea irti herkullisesta lähtökohdasta. Arlenin ja Reischin käsikirjoitus antaisi eväitä vielä paremmaksi komediaksi. Samaan aikaan kun William on laskenut taivaankappaleiden reittejä ja valmistautuu seuraamaan, miten komeetta törmää kuuhun, naapurin Nancy Potter (Spring Byington) houkuttelee Vickyn astrologin (Fay Bainter) puheille. Astronomimiestä tietysti astrologin konsultointi harmittaa, mutta tuota pikaa Vicky on viikottaisten kohtalokkaiden ennustusten uhri.

Rakkautta ja tähtitiedettä parantaa vauhtiaan loppua kohti. Aviodraama sukeutuu, kun astrologi ennustaa Vickyn kohtaavan maailmaa nähneen seikkailijan Lloyd Hunterin (James Craig). Samaan aikaan, kun William selostaa lehdistölle komeetan ja kuun törmäystä, hän tarkkailee pikkukaukoputkellaan Vickyn ja Lloydin kohtaamista metsästysmajalla. Komeetan törmäys kuuhun on Hollywood-sensuurin sallima vertauskuva seksuaaliselle kanssakäymiselle, jota tarina ei tämän lähemmin voi paljastaa. Lopussa astronomia tietenkin voittaa astrologian, vaikka horoskooppien laatija koettaakin väittää, että tähtitieteen syntyessä astrologia oli ollut tiede jo vuosisatoja... Rakkautta ja tähtitiedettä valmistui vuonna 1944, ja se muistuttaa, miten lämpimästi Hollywoodissa kuvattiin venäläisiä sodan loppuvaiheessa. Elokuvassa on kaksi aivan loistavaa venäläishahmoa, eläinsairaalan lääkäri ja hoitaja, jotka William kutsuu kotiinsa ja lopputuloksena on ennennäkemätön vodkatesti. En muista heti klassisesta Hollywood-elokuvasta yhtä estotonta ryyppäämistä!

William Powell ja Hedy Lamarr olivat kaksi vuotta aiemmin esiintyneet yhdessä Jack Conwayn ohjauksessa Hämärän peitossa (Crossroads, 1942). Siinä tuntui, ettei Powell ollut oikein elementissään, mutta nyt hän on elementissään. Sen sijaan Hedy Lamarr tuntuu hiukan liian jäykältä nokkelasanaiseen komediaan. Millainen elokuva olisikaan, jos Vickyn roolissa olisi Ginger Rodgers? MGM:llä oli suuria vaikeuksia löytää Lamarrille sopivia rooleja, ja parhaiten hänelle istuivat sofistikoidut seurapiirielokuvat ja romanttiset draamat. Lamarr oli wieniläissyntyinen samaan tapaan kuin toinen käsikirjoittaja Walter Reisch. Mukaan on ujutettu pieni itävaltalaisviite, kun radiossa soi Leharin Iloinen leski, ja Vicky pelästyy viittausta leskeyteen.