7. joulukuuta 2014

Henkipatot (1948)

Ray Enrightin ohjaama Henkipatot (Albuquerque, 1948) perustuu Luke Shortin tarinaan Dead Freight for Piute. Pääroolia esittävä Randolph Scott oli juuri täyttänyt 50 vuotta, ja hänellä oli takanaan vankka ura nimenomaan lännenelokuvien tähtenä. Silti huippu oli oikeastaan vasta tulossa. Scott on joka tapauksessa elokuvan koossapitävä voima, vaikka Ray Enright tekeekin parhaansa luodakseen uskottavan Uuden Meksikon tunnelman Hollywoodin lavasteissa. Enright ohjasi yli 70 elokuvaa, joten kovin paljoa aikaa hänellä ei ollut yhtä teosta kohti. Enright oli vastikään ohjannut Scottia elokuvassa Villin Lännen teräsnyrkki (Trail Street, 1947), ja yhteistyö jatkui heti Henkipattojen jälkeen westerneillä Silmä silmästä (Coroner Creek, 1948) ja Rosvojen puristuksessa (Return of the Bad Men, 1948).

Henkipatot alkaa klassiseen tapaan postivaunuissa, jotka kiitävät kohti Albuquerquea. Matkalla on nuori Cella Wallace (Catherine Craig), joka on kuljettamassa rahaa veljelleen Tedille (Russell Hayden). Vaunuissa on niin ikään rehti Cole Armin (Randolph Scott), joka on menossa setänsä luokse. Eipä aikaakaan, kun vaunut ryöstetään ja Cellan rahat päätyvät ryöväreiden käsiin. Ennen pitkää selviää, että taustalla on juuri Colen setä John Armin (George Cleveland). Nopeasti Cole kääntyy setäänsä vastaan ja lyöttäytyy yhteen Wallacen sisarusten kanssa. Dramaan tuodaan mukaan myös neiti Tyler (Barbara Britton), jonka John Armin pestaa kätyrikseen, mutta hänkin asettuu heikompien puolelle. Kovin paljon uutta tai raikasta sisältöä ei tarinalla ole tarjottavanaan. Loppukohtaus tapahtuu aseiden paukkuessa, kuten yleensä, mutta Enright ei oikein saa siihen jännitettä. Toisaalta, John Armin päättää päivänsä hämmästyttävän epärunollisesti, harhalaukauksen tuloksena. Kuolemassa ei tässä elokuvassa ole mitään ylevää. Myöskään Randolph Scottin hahmoa ei lopussa heroisoida, vaikka niin voisi elokuvan alun perusteella ennakoida.

Kaikesta tästä huolimatta Henkipatot kannattaa katsoa. Se hehkuu Cinecolor-väreissä, vaikkakin punainen tuntuu korostuvan niin maisemissa kuin interiööreissäkin. Ray Enrightin ohjaus on sujuvaa, ja erikoinen trikki jää mieleen: taustalla kuvataan kaupunkia, jonka päälle muodostuu ympyrämäinen häivitysten sarja. Kiinnostavia sivuroolejakin elokuvasta löytyy, varsinkin Steve Murkilin roolissa nähtävä Lon Chaney Jr. Viimeksi taisin nähdä Lon Chaneyn André de Tothin lännenelokuvassa Kahden tulen välissä (The Indian Fighter, 1955).

Ei kommentteja: