Tyttö ja kosija (1944)

Vincente Minnellin ohjaama Tyttö ja kosija (Meet Me in St. Louis, 1944) on läpeensä MGM-yhtiön elokuva, yltäkylläinen ja sofistikoitu. Se oli myös box office -hitti, joka oli yhtiön suurin taloudellinen menestys 20 vuoteen – jos Tuulen viemää jätetään laskuista. Vincente Minnellille Tyttö ja kosija oli vasta kolmas kreditoitu pitkä ohjaus. Takana olivat Tupa taivaassa (Cabin in the Sky, 1943) ja Lainafrakissa (I Dood It, 1943), molemmat niin ikään MGM:lle. Minnellille Tyttö ja kosija oli läpimurto, ja samalla näyte historiallisen draaman ja musiikkielokuvan yhdistämisestä. Tämä oli muuten se tuotanto, jossa Vincente Minnelli ja Judy Garland kohtasivat. He avioituivat seuraavana vuonna 1945, ja tytär Liza Minnelli syntyi maaliskuussa 1946.

Tyttö ja kosija perustuu Sally Bensonin kertomussarjaan, jota oli alun perin julkaistu The New Yorkerissa. Sittemmin Benson julkaisi niiden pohjalta romaanin Meet Me in St. Louis (1942). Näissä tarinoissa Benson kertoi oman sukunsa kohtaloista St. Louisissa vuosina 1903–1904. Irving Brecher ja Fred F. Finklehoffe säilyttivät käsikirjoituksessaan Bensonin tarinoiden hengen, ja myös elokuvan aikarajaus on sama kuin alkutekstissä. Minnellin tulkinnassa vuosisadan vaihteen maailma näyttäytyy melkein kiiltokuvamaisena, ja vaikka se tuokin esiin historiallisia ilmiöitä, kuten 1900-luvun alun teknologisia muutoksia, se on kaikkea muuta kuin realistinen. Historia näyttäytyy fantasian maailmana, mitä säihkyvät Technicolor-värit korostavat.

Elokuvan keskiössä on Smithien perhe: isän (Leon Ames) ja äidin (Mary Astor) lisäksi perheeseen kuuluu isoisä (Harry Davenport), tyttäret Esther (Judy Garland), Tootie (Margaret O'Brien) ja Rose (Lucille Bremer) sekä poika Alonzo (Henry H. Daniels Jr.). Säätyläisperheen velvoitteet käyvät katsojalle selväksi: poika on lähdössä Princetoniin, ja keskeisenä huolena ovat tytärten avioliittosuunnitelmat. Smithin perheen vaiheita seurataan kesästä 1903 lähtien, ja tapahtumat kulminoituvat jouluaattona. Isä on saanut tarjouksen New Yorkista, mutta lopulta katastrofi väistyy, ja isäkin ymmärtää, että maailma on St. Louisissa. Elokuvan kuuluisa loppukohtaus sijoittuu keväälle 1904, St. Louisin maailmannäyttelyyn, jossa sähkövalot syttyvät. Esther huokaa: ”I can't believe it. Right here where we live. Right here in St. Louis.”

Nyt katsottuna Tyttö ja kosija näyttytyy nimenomaan toisen maailmansodan loppuvaiheen elokuvana. Se on erityisen vahvasti Heimat-elokuva, jonka päähenkilöillä ei ole tarvetta eikä halua lähteä kotikonnuiltaan minnekään. Samaan aikaan elettiin todellisuudessa, jossa sodan ponnistelut niin Euroopassa kuin Tyynellämerellä kiihtyivät. St. Louis on amerikkalainen idylli, vastakuva sodan maailmalle. St. Louisissa modernisaatio ottaa askeleitaan, mutta ihmeenomaiset muutokset otetaan vastaan suopeasti: puhelin mahdollistaa yhteydet kaukomaille, sähkövalot ovat tulleet koteihin, ja maailmannäyttely tuo ihmeellisyydet Smithin perheen ulottuville. Perhe säilyy yhtenäisenä muutosten keskellä.