Brittiläis-ranskalaisena yhteistuotantona valmistunut Kuningatar (The Queen, 2006) tuli katsottua sivusilmällä. Stephen Frearsin elokuva on siinä mielessä harvinainen, että se edustaa ”instant-historiaa”, lähimenneisyyden kuvausta, mikä on haasteellinen laji. Helen Mirren kohahdutti Elisabet II:n roolissa, varsinkin näköisyydellään. Prinsessa Dianan kuoleman kuningashuoneessa herättämä reaktio vuonna 1997 on elokuvan lähtökohta, mutta samalla keskiössä on jännite uuden pääministerin Tony Blairin (Michael Scheen) ja kuningattaren välillä. Lopputulos on tyyni draamaelokuva, joka herättää halun tietää enemmän brittimonarkian nykytilasta, mutta oudolta tuntuu, ettei käsikirjoitus mitenkään kommentoi median roolia Dianan kuoleman käsittelijänä ja ”kansan prinsessan” konstruioijana. Kuningatar-elokuvassa kuningatar, päämininsteri ja kansa muodostavat omituisen ja epäuskottavankin kolmion.
19. joulukuuta 2010
Kuningatar (2006)
Brittiläis-ranskalaisena yhteistuotantona valmistunut Kuningatar (The Queen, 2006) tuli katsottua sivusilmällä. Stephen Frearsin elokuva on siinä mielessä harvinainen, että se edustaa ”instant-historiaa”, lähimenneisyyden kuvausta, mikä on haasteellinen laji. Helen Mirren kohahdutti Elisabet II:n roolissa, varsinkin näköisyydellään. Prinsessa Dianan kuoleman kuningashuoneessa herättämä reaktio vuonna 1997 on elokuvan lähtökohta, mutta samalla keskiössä on jännite uuden pääministerin Tony Blairin (Michael Scheen) ja kuningattaren välillä. Lopputulos on tyyni draamaelokuva, joka herättää halun tietää enemmän brittimonarkian nykytilasta, mutta oudolta tuntuu, ettei käsikirjoitus mitenkään kommentoi median roolia Dianan kuoleman käsittelijänä ja ”kansan prinsessan” konstruioijana. Kuningatar-elokuvassa kuningatar, päämininsteri ja kansa muodostavat omituisen ja epäuskottavankin kolmion.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti