Yoshiwara – ilojen katu (1937)

Palattuaan Hollannista Komedie om geld -elokuvan jälkeen Max Ophüls ohjasi Maurice Dekobran romaaniin perustuvan orientalistisen melodraaman Yoshiwara – ilojen katu (Yoshiwara, 1937). On hämmästyttävää, miten väheksyvästi Claude Beylie 80-luvulla julkaisemassaan Ophüls-teoksessa suhtautuu tähän elokuvaan. Beylielle Yoshiwara on ”vähemmän haastava, jopa alentava” ja sen esittäminen nykypäivänä ”herättää vain pilkallista naurua”. Samalla Beylie kummastelee aikalaisten makua, ”käsittämätöntä aikalaisherkkyyttä”, sillä Yoshiwara oli kaupallinen menestys. Ehkä auteuristisesti ajattelevan Beylien oli vaikea ymmärtää, miksi eurooppalaisen fin de sièclen taitava kuvaaja ylipäätään lähti kertomaan tarinaa ylhäisen perheen tyttärestä Kohanasta (Michiko Tanaka), jonka on ryhdyttävä geishaksi pelastaakseen perheensä ja joka rakastuu venäläiseen luutnanttiin Sergei Polenoffiin (Pierre Richard-Willm) Venäjän ja Japanin sodan kynnyksellä. Kolmiodraamaa täydentää riksankuljettaja Isamo (Sessue Hayakawa), joka on myös rakastunut Kohanaan.

Nykynäkökulmasta Yoshiwara on kiinnostava kulttuurien kohtaamisen kuvaus. Se yhdistyy 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun eksotismiin, jossa kuvattiin rakkautta yli etnisten rajojen, kohtalokkain seurauksin. Mieleen tulevat esimerkiksi Pierre Lotin romaani Madame Chrysanthème (1887) ja Giacomo Puccinin ooppera Madama Butterfly (1904). Maurice Dekobran romaanissa ja Max Ophülsin elokuvassa kiinnostavaa on myös venäläisen ja japanilaisen kulttuurin traaginen törmäys. Yoshiwara oli itsessään monikulttuurinen teos: muistelmissaan Spiel im Dasein Ophüls toteaakin, että elokuva oli hänen kansainvälisin produktionsa. Romaani oli ranskalainen, käsikirjoittajat englantilainen ja saksalainen, ja keskeisiä rooleja näyttelivät japanilaiset. Isamon roolissa esiintynyt Sessue Hayakawa oli tuohon aikaan jo tunnettu näyttelijä, ja tuottaja oli vakuuttanut Ophülsille Hayakawan puhuvan sujuvaa ranskaa. Lopulta paljastui karmea totuus: Hayakawa ei osannut sen paremmin ranskaa kuin saksaakaan. Koko käsikirjoitus rakennettiin uudelleen, niin että Isamolle tulisi mahdollisimman vähän repliikkejä, ja ne harvat sanat, jotka hän lausuu, päntättiin huolellisesti ranskan opettajan avulla. Tämä sanattomuus tekee Isamosta affektiivisen tuntuisen hahmon, joka muistuttaa Toshiro Mifunea Seitsemässä samuraissa.

Yoshiwaraa katsoessa on vaikea arvioida, kuinka paljon Ophüls ja kuvaaja Eugen Schüfftan saivat vaikutteita aikakauden japanilaisesta elokuvasta. Juuri vuonna 1936 Kenji Mizoguchi oli ohjannut kiotolaisesta geishasta kertovan elokuvansa Gion no shimai, ja välillä tuntuu, että Yoshiwarassakin on mizoguchimaisuutta. Tosin Paul Dessaun musiikki ei kovin japanilaiselta kuulosta, alku- ja loppumusiikkia lukuun ottamatta. Ophülsin oma kädenjälki näkyy hienoimmin kohtauksessa, jossa Kohana ja Sergei kuvittelevat ympärilleen onnellisen yhteiselon: seinä muuttuu oopperasaliksi ja tyhjä pöytä palvelijoiden ympäröimäksi pitopöydäksi. Fantasian kruunaa liikkuvana panoraamana toteutettu kuvitelma yhteisestä hevosajelusta.

Muuten: Sergei Polenoffia esitti Pierre Richard-Willm, joka oli 1930-luvun suosituimpia ranskalaisia miesnäyttelijöitä. Seuraavassa Ophüls-elokuvassa hän pääsi näyttelemään Goethen Wertheriä. Kohanan roolissa puolestaan esiintyi Michiko Tanaka, joka oli pitkään asunut Wienissä.