6. joulukuuta 2017

Valerian and the City of a Thousand Planets (2017)

Valerian and the City of a Thousand Planets (2017) on ohjaaja Luc Bessonin pitkäaikainen haave. Ajatus syntyi jo 20 vuotta sitten, kun Besson teki tieteiselokuvaansa Puuttuva tekijä (Fifth Element, 1997), jonka visuaalista ilmettä olivat suunnittelemassa Jean ”Moebius” Giraud ja Valerianin piirtäjänä tunnettu Jean-Claude Mézières. Suunnitteluvaiheessa Mézières oli tiettävästi kysynyt Bessonilta, miksi tämä ei tehnyt elokuvaa Valerianista. Nyt teos on vihdoin valmistunut, mutta samalla se on ollut taloudellisesti musertava Bessonin yhtiölle. Valerian and the City of a Thousand Planets perustuu ohjaajan omaan käsikirjoitukseen, ja se ammentaa vaikutteita useista Mézièresin ja Christinin albumeista. Nimensä puolesta se viittaa Tuhannen planeetan valtakuntaan (L'Empire des mille planètes, 1971), mutta en kyllä näe suurtakaan yhteyttä tähän. Sen sijaan tarinassa on samoja elementtejä kuin albumissa Varjojen lähettiläs (L'ambassadeur des ombres, 1975), mutta lopulta kokonaisuus on Bessonin oma tulkinta Mézièresin ja Christinin pitkästä saagasta.

Valerian-elokuvassa parasta on sen ensimmäinen puolituntinen. Ensimmäinen jakso tarjoaa kekseliään, kuvitteellisen avaruusmatkailun historian, joka rakentuu kohtaamisten varaan. Jakso kurkottaa 1970-luvulta kohti 2700-lukua ja esittää sivilisaatioiden kohtaamiset kättelytilanteina. Erinomainen on myös jakso Mül-planeetalla, minkä merkitys paljastuu vasta paljon myöhemmin. Valerian-harrastaja tunnistaa välittömästi transmutaattorin ja salaperäisen helmien kopioinnin. Tuntuu, että juuri tässä aloituksessa Besson on lähinnä Mézièresin visuaalista maailmaa. Valitettavasti, kun Valerian (Dane DeHaan) ja Laureline (Cara Delevingne) tulevat estraadille, elokuvan jännite notkahtaa. Tämä on osin casting-ongelma, mutta kytkeytyy myös käsikirjoitukseen: ensimmäinen Valerianin ja Laurelinen kohtaus nojautuu lisätyn todellisuuden ja virtuaalilasien varaan, mikä tuntuu edeltävään fantasiaan nähden hiukan liiankin ”nykyaikaiselta”. Tämän jälkeen elokuvan visuaalinen anti paranee, ja juuri se jaksaa pitää katsojan mielenkiinnon yllä. Tarinaan jäin kaipaamaan vähän enemmän mutkikkuutta.

Ei kommentteja: