Aleksi Mäkelän ohjaama ja Joona Tenan, Tatiana Elfin ja Juha Karvasen käsikirjoittama 95 (2017) on ensi-iltajulisteen mukaan ”elokuva kiekosta ja kansakunnasta”. Aihe on vaikea, sillä suurin osa suomalaisista muistaa paitsi itse tapahtuman, jääkiekon MM-kisat Tukholmassa toukokuussa 1995, myös lukemattomat pienet yksityiskohdat, Ruotsin-laivan diskohiteistä ensimmäisiin mobiilipuhelimiin. Kun olen lukenut elokuvan saamia arvioita, tuntuu, että niissä 95 on koettu ”laimeaksi” ja ”hämmentäväksi”. Johtuisiko tämä siitä, että vuoden 1995 jääkiekkovoitto on jo sementoitu sellaiseksi sisäisen ilon käännekohdaksi, ettei tätä tunnetta kertakaikkiaan voi tavoittaa? Tuntuu, että katsojien, tai ainakin kriitikoiden, odotukset ovat olleet korkealla. Ristiriitaiseen vastaanottoon on vaikuttanut varmaan myös se, että elokuvassa itse peliä on suhteellisen vähän. Mäkelä on tietoisesti jättänyt finaaliottelun kuvaamisen minimiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä olisi ollut vaikea rakentaa uskottavasti pelikohtauksia, jotka yleisö muistaa hyvin. Enemmän keskitytään joukkueen sosiaalisiin suhteisiin sekä useampaan tarina-aihioon, jotka kulkevat finaaliin valmistautumisen rinnalla: yksihuoltajaäiti (Laura Birn) ponnistelee poikansa jääkiekkoharrastuksen mahdollistamiseksi, saattokodissa loppuaan odottava Johannes (Pekka Strang) saa vielä kerran nauttia jääkiekosta kaveriporukassa, potkut saanut Jesse (Ylermi Rajamaa) lähtee kavereineen Tukholmaan ”kostoretkelle” – ja samaan aikaan Ruotsin maajoukkueen taustaryhmät valmistautuvat ennennäkemättömään kultajuhlaan. Julisteen mukaan tämä on ”elokuva kiekosta”, ja se saa katsojan odottamaan kiihkeää pelien kuvausta, jota elokuva ei lopulta katsojalle tarjoa. Mutta ”kiekko” on läsnä laajempana ilmiönä: jääkiekko on samaan aikaan tulevaisuuden lupaus ja kadotettu menneisyys. Se on unelma 12-vuotiaalle Jamille (Aleksis Koistinen), vaikka valmentaja Aarne (Samuli Edelmann) uskoo, ettei pojasta koskaan tule ammattilaista, ja se on menneisyyden maailma Johannekselle ja Markukselle (Mikko Leppilampi), jotka voivat enää vain muistella yhteistä juniorikiekkoilijan uraansa, lupausta, joka ei koskaan toteutunut. Aikamoinen on saattohoitokohtaus siinä mielessä, että Johannes heittää henkensä samalla hetkellä, kun Suomi voittaa. Tästä saisi kohtauksen oopperaan. Löytyisikö säveltäjää ja libretistiä, jotka tekisivät Suomen ensimmäisen jääkiekko-oopperan?
Jos palaan elokuvan julisteeseen, siinä todetaan, että tämä on myös elokuva ”kansakunnasta”. Sen sijaan, että 95 tarjoaisi kansakunnan läpileikkausta tai suuria joukkokohtauksia, vaikutelma on pikemminkin novellistinen. Tämä on melkoinen kontrasti siihen nähden, että vuoden 1995 MM-kisojen muisto on saanut jo melkein eeppiset mittasuhteet, ja tuntuu, että tuo muisto on monumentaalisempi kuin itse tapahtumat. Vuoden 1995 finaali esitettiin viimeksi televisiossa itsenäisyyspäivänä... Jos 95 on elokuva ”kansakunnasta”, jäin miettimään, miksi se rakentaa niin stereotyyppisen kuvan ruotsalaisuudesta. En oikein tunnista tätä vuoden 1995 näkökulmasta: miksi niin moni elokuvan henkilö kutsuu ruotsalaisia hurreiksi? Asetelma Ruotsia vastaan on käsikirjoituksessa olemassa jo ennen kuin edes selviää, että Suomi pelaa finaalissa nimenomaan Ruotsia vastaan. On selvää, että elokuva katsoo vuotta 1995 tämän päivän perspektiivistä. Kaikki tähtää Suomi-Ruotsi-finaaliin.
Vuoden 2017 näkökulma on vahva myös siinä, miten menneisyyden jääkiekko elää. Se on läsnä muistoina ja mediatallenteina. Useimmat meistä muistavat finaalin television ruudulta. Myös elokuvassa peliä katsotaan tv-ruutujen kautta, kotona, hoitokodissa, baarissa. Kiekko on monella tasolla poissaoleva, se on haave ja menetys. Se on toisaalla ja vain median kautta saavutettavissa. Elokuvan kansakunta taas on aivan erityinen mikrokosmos. Suomea edustavat kuolemansairas potilas joka viimeisen kerran pukee leijonapaidan ylleen, työttömäksi jäävä nuorukainen, yksihuoltajaäiti joka elää taloudellisen niukkuuden keskellä, avioeron partaalla kärvistelevä kakkosmolari, ja baarikärpänen, joka viime hetkellä ymmärtää ystävyyden merkityksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti