Hobitti – Smaugin autioittama maa (The Hobbit: The Desolation of Smaug, 2013)

Hobitti-trilogian toinen osa Hobitti – Smaugin autioittama maa (The Hobbit: The Desolation of Smaug, 2013) jatkaa edellisen osan hengessä. Tosin alussa on lyhyt takautuma, joka antaisi olettaa laajempaakin kerronnallista muutosta, mutta sitä ei ole luvassa. Takautuman jälkeen tarina jatkuu suoraan Odottamattoman matkan lopusta. Oikeastaan olisi ollut loogista ajatella, että trilogian ensimmäinen osa olisi kokonaisuudessaan käsitellyt Ereborin-matkaa, mutta Synkmetsän halki kulkeminen ja tynnyriajelu joessa on jätetty toiseen osaan. Jos katsoo Tolkienin alkuperäisromaania, sen suurin osuus liittyy trilogian ensimmäisen osan aineistoon. Tämän pohjalta olisi voinut ajatella, että romaanin loppuosaan tarvittaisiin enää yksi elokuva. Romaanin ja elokuvan vastaavuuden näkökulmasta tuntuu, että tarve laajentaa tarinaa vain kasvaa toisessa osassa, ja varmaan se jatkuu myös kolmannessa. Esimerkiksi Bilbon ja lohikäärmeen kohtaaminen on sivumääräisesti romaanissa melko lyhyt. Samoin sitä edeltävä oven löytäminen vuoren sisään: romaanissahan auringon viimeiset säteet riittävät, mutta elokuvassa aurinko saa painua mailleen, kääpiöt lähtevät pettyneinä ja vasta kuun säteet osoittavat avaimen paikan!

Lohikäärme Smaug (Benedict Cumberbatch) saa vahvan painotuksen, mikä on perusteltua, sillä lohikäärmeen kohtaaminen on myös Tolkienin romaanin ytimessä.  Minulle lohikäärme tuo mieleen Richard Wagnerin Nibelungin sormuksen kolmannen osan Siegfriedin lohikäärmeen, joka makaa aarteensa päällä ja murahtaa: ”Ich lieg’ und besitz’, laßt mich schlafen!”, ”Minä makaan ja omistan, antakaa minun nukkua!” Tolkienilla, ja Jacksonilla, lohikäärme on ahne, mutta ei oikeastaan tee omaisuudellaan yhtään mitään. Se vain makaa ja omistaa! Ahneus ajaa myös kääpiöitä, mutta heitä riivaa myös koti-ikävä, menetetty loisto. Jacksonin tulkinnassa vuoren kansa on teknologian taitaja, sillä elokuvaversiossa kääpiöt yrittävät saada lohikäärmeen vipuun monimutkaisen metallisulattonsa avulla. Hetkeksi Smaug on tikahtua kultaansa, mutta karistaa pikaisesti metallihunnun yltään ja lähtee kostoretkelle. Toisen osan kohokohtia on myös Stephen Fryn rooli Järvikaupungin hallitsijana, vaikka osuus onkin lyhyt. Seurasin aikanaan Fryn twiitteejä ja mieleen on jäänyt maininta kuvausmatkasta Uuteen-Seelantiin. Tästä siis oli kyse.