Jokin selittämätön voima sai meidät katsomaan jälleen kerran Michael Curtizin ohjausta Casablanca (1942). Tai ei oikeastaan selittämätön, sillä tätä elokuvaa kaikki meistä katsovat mielellään. Onni ja Eemil ovat nähneet sen useasti: heidän suosikkinsa on Peter Lorre, jonka he muistavat Maltan haukasta nimellä Joel Cairo. Kukapa ei muistaisi. Casablancassakin Lorren lyhyt rooli on vaikuttava. Jokaista ilmeen värähdystä katsoo herkeämättä. Olen blogannut Casablancasta aikaisemminkin, ja tuntuu, että joka katsomiskerralla huomio kiinnittyy erilaisiin yksityiskohtiin. Tällä kertaa tuntuu, että jo avauskohtaus valpastaa katsojaa: liikkeet, katseet, eleet, henkilöhahmot jäävät mieleen. Elämänkohtalot punoutuvat pohjoisafrikkalaisessa kaupungissa, joka on uskottavasti pystytetty kalifornialaisen studion pihalle. Taskuvarkaana vilahtaa berliiniläissyntyinen Curt Bois (1901–1991), joka vanhoilla päivillään nähtiin Wim Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla (Himmel über Berlin, 1987). Casablancaa katsoessa tulevat mieleen ne monet ihmiskohtalot, joiden risteysasema elokuva oikeastaan on. Tuotantoryhmässä oli paljon väkeä Euroopasta, ihmisiä, jotka sota ja sitä edeltävä myllerrys olivat ajaneet pois kodeistaan. Traagista on, että monet natseja paenneet näyttelijät joutuivat Hollywoodissa esittämään juuri natseja. Casablancassa näihin historian ironian kaltoin kohtelemiin tähtiin kuului Conrad Veidt, joka esittää majuri Heinrich Strasseria. Kansallissosialismia pakeni myös unkarilainen Richard Ryen, oikealta nimeltään Richard Felix (1885–1965), joka esittää Strasserin oikeaa kättä eversti Heinzea. Bulgarialaisena ruletinpelaajana taas nähdään wieniläissyntyinen Helmut Dantine (1918–1982), joka pakeni Itävallasta vuonna 1938. Itävaltalaissyntyinen oli myös Victor Laszlon roolissa nähtävä Paul Henreid (1908–1992). Ja samaan emigranttien ryhmään kuului tietysti myös Peter Lorre, joka Casablancassa joutuu sodan uhriksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti