Satu kuningas Saltanista (Skazka o tsare Saltane, 1966)

Venäläisen satu- ja fantasiaelokuvan tunnetuimpia tekijöitä oli Alexander Ptushko (1900–1973), jonka suomalaiset muistavat erityisesti yhteistyöelokuvasta Sampo (1959). Blogiini olen kauan sitten kirjoittanut runollisesta elokuvasta Kivinen kukka (Kamennyi tsvetok, 1946), mutta Ptushkon elokuvien käsittely on jäänyt. Vihdoin tuli katsottua Satu kuningas Saltanista (Skazka o tsare Saltane, 1966), joka perustuu Alexander Pushkinin paljon versioituun runomuotoiseen satuun. Nikolai Rimski-Korsakov sävelsi aiheesta oopperan vuonna 1900, ja Lev Milchinin ja Ivan Ivanov-Vanon ohjasivat piirroselokuvan vuonna 1984. Pushkinin sadun alussa kolme sisarusta pohtii, mitä he tekisivät, jos päätyisivät tsaarin vaimoksi. Tsaari Saltan kuulee nuorimman sisaren ajatukset, heltyy ja ottaa hänet puolisokseen. Pian tämän jälkeen tsaari joutuu sotaretkelle ja on siis poissa saadessaan tiedon, että hänestä on tullut isä. Tsaari vastaa kirjeeseen, mutta ilkeät sisarukset ja paha anoppi väärentävät viestin. Lopputuloksenä äiti ja poika suljetaan tynnyriin ja heitetään mereen. Joutseneksi taiottu prinsessa puuttuu peliin ja auttaa pulaan joutuneita.

Satu kuningas Saltanista valmistui vuonna 1966, mutta se voisi aivan hyvin olla 50-luvun tuotos. Ptushko nojautuu niihin keinoihin, joita hän oli tottunut hyödyntämään. Suurelta osin elokuva on toteutettu lavasteissa, ja juuri tämä keinotekoinen fantasiamaailma viehättää. Fantasia ei kaipaakaan realismia: liioitellut värit, avoimesti maalatuilta näyttävät taustakuvat, värikkäät puvut ja klassiset trikit ovat juuri ne ainekset, joista Ptushkon sadunomaisuus syntyy. Hyvä esimerkki on kohtaus, jossa tsaarin poika muuntautuu hyönteiseksi. Ptushko on toteuttanut transformaation yhdistämällä toisiinsa sarjan pysäytyskuvia. Jossakin toisessa kontekstissä tämä olisi kömpelöä, mutta Ptushkon tyyliin se istuu loistavasti.