Meren hiljaisuus (Le silence de la mer, 1949)

Ranskalainen kirjailija Jean Bruller (1902–1991) kirjoitti kesällä 1941 romaanin, joka käsitteli saksalaismiehityksen aikaa. Hän julkaisi sen alkuvuonna 1942 salanimellä Vercors. Romaanista tuli suosittu jo sodan keskellä, ja sittemmin se on ollut avaintekstejä ranskalaisen vastarinnan kirjallisten kuvausten kaanonissa. Jean-Pierre Melvillen (1917–1973) elokuvallinen tulkinta valmistui vuonna 1949, jolloin Ranskassa puitiin sodan kokemuksia ja käsiteltiin ankarasti siihen liittyvää muistia. Melvillen elokuva alkaa viittauksella Vercorsin tekstin syntyolosuhteisiin: tuntematon mies kantaa kadulla matkalaukkua ja jättää sen toiselle miehelle. Laukkuun vaatteiden sekaan on piilotettu Vercorsin kirja. Alkuteksteihin elokuva kulkee romaanin nimiölehden kautta. Kunnoitus alkuteosta kohtaan ilmenee myös lopussa, kun kertojan päätössanat nähdään romaanin sivulla. Viimeisissä kuvissa katsoja voi lukea kirjan lopun omistuksen sille tuntemattomalle, jonka lahjoitus oli mahdollistanut romaanin julkaisemisen.

Meren hiljaisuus oli Jean-Pierre Melvillen ensimmäinen pitkä ohjaustyö, ja se kumpusi Melvillen, alkuperäiseltä nimeltään  Grumbach, kokemuksista sodan aikana. Elokuva on uskollinen alkuperäisteokselle, kuten aloitus ja lopetus painottavat, ja teoksen kirjallista luonnetta korostaa kertojan hallitseva rooli. Vercorsin ääni on vahvasti läsnä. Tämä on oikeastaan paradoksaalista siinä mielessä, että teos käsittelee hiljaisuutta: Meren hiljaisuus sisältää paljon puhetta. Tarinan lähtökohtana on saksalaismiehitys: saksalainen upseeri Werner von Ebrennac (Howard Vernon) saapuu pikkukaupungissa sijaitsevaan ranskalaiseen kotiin, jota isännöivät iäkäs mies (Jean-Marie Robain) ja hänen veljentyttärensä (Nicole Stéphane). Upseeri koettaa luoda kontaktia, puhuu musiikista ja elämästään yleensä, mutta ranskalaiset isännät pysyvät sinnikkäästi vaiti. Lähtökohta on oikeastaan melko epäelokuvallinen, mutta Melville onnistuu välittämään maailmojen sovittamattomuuden. Werner von Ebrennac on ranskalaisen kulttuurin ihailija, mutta se ei muuta tilannetta. Elokuvan lopetus on erityisen vaikuttava: Ebrennac käy Pariisissa ja ymmärtää meneillään olevan julmuuden. Kulttuurien välisen kuilun ylittäminen epäonnistuu, ja viimeisissä repliikeissään Ebrennac sanoo lähtevänsä helvettiin, itärintamalle.