Sota ja rauha (Voina i mir, 1967)

Katsoimme pääsiäispyhien aikana Sergei Bondartšukin elokuvaeepoksen Sota ja rauha (Voina i mir, 1967), joka on Leo Tolstoin romaanin vaikuttavimpia tulkintoja. Mosfilm on julkaissut koko restauroidun teoksen Youtubessa, neljänä osana, joiden yhteiskesto on yli kuusi tuntia. Osiot ja niiden kestot ovat: Andrei Bolkonski (1.40:32), Nataša Rostova (1.33:36), Vuosi 1812 (1.18:01) ja Pierre Bezuhov (1.32:20). Mammuttimainen teos oli valmisteilla seitsemän vuotta, Bondartšuk sai kuvausten aikana useita sydänkohtauksia, ja suurellisten joukkokohtausten statisteina käytettiin puna-armeijan sotilaita, arvioiden mukaan yli 15 000 henkeä. Hämmästyttävää on, miten Bondartšuk ylipäätään pystyi pitämään teoksen hyppysissään. Vielä enemmän hämmästyttää kerronnan kokeilevuus, sillä Bondartšuk käyttää melkein kaikkia käytettävissä olleita tekniikoita, split screenistä lopun pysäytyskuviin.

Leo Tolstoin romaani on toisaalta lähes mahdoton filmattava, sillä siinä on laskujen mukaan 580 henkilöhahmoa. Jokainen elokuvaversio on väistämättä yksinkertaistus. Bondartšukin ohella käsikirjoitustyöhön osallistui Vasili Solovjov, ja yhdessä he rakensivat teoksen punaisen langan. Tarinan läpi kulkee Pierre Bezuhovin hahmo, jota Bondartšuk itse esittää, samoin Andrei Bolkonski, joka osallistuu aktiivisesti taisteluun Napoleonin joukkoja vastaan. Bolkonskin roolissa esiintyy Vjatšeslav Tihonov, joka tuli sittemmin tunnetuksi myös televisiosarjassa Kevään seitsemäntoista hetkeä. Kolmas keskeinen hahmo on Nataša Rostova, tulkitsijanaan Ljudmila Saveljeva. Rostova introdusoidaan elokuvan toisessa osassa. Hän lupautuu Bolkonskin puolisoksi, mutta siten, että häät olisivat vasta vuoden kuluttua. Samaan aikaan Bolkonski lähtee sotaan.

Sota ja rauha on visuaalisesti näyttävä alusta lähtien. Teos alkaa ja päättyy Tolstoin historianfilosofisiin sanoihin, mutta niiden välissä Bondartšuk tarjoaa hengästyttävän kuvien ja kohtausten sarjan. Ensimmäisessä osassa mieleen jää alkujakso, jossa kuvataan pietarilaisten aristokraattien elämää hidastetun jähmeästi mutta samalla runollisesti. Ensimmäisen elokuvan taistelukuvaukset ovat niin mittavia, että ohjaajalta on edellytetty 1800-luvun sotapäällikön johtamistaitoja. Silti ehdottomasti vaikuttavin jakso on toisen osan alun tanssiaiskohtaus, jossa Nataša Rostova ensimmäistä kertaa pääsee seurapiireihin. Tiettävästi kymmenet museot tarjosivat historiallista rekvisiittaa niin tähän kuin muihinkin elokuvan kohtauksiin, ja vaikuttava tanssisali rakennettiin kokonaisuudessaan studioon. Lavasteita ei rakennettu ainoastaan salista vaan myös sen takahuoneista, sillä kamera kiertää näyttämässä kulissien takaista kuhinaa. Kerrotaan, että kuvaaja taltioi jakson rullaluistimien päältä: tuloksena on ainutlaatuisen dynaaminen tanssikohtaus, jonka pyörryttävä huuma tarttuu katsojaan.

Sota ja rauha jättää paljon pohdittavaa. Toisessa osassa Nataša osallistuu metsästykseen, jonka tuloksena susi vangitaan. En muista heti montaakaan elokuvaa, jossa näkökulmaotos olisi toteutettu eläimen näkökulmasta: tässä katsoja saa hetken aikaa katsoa kiinniottajiaan suden silmin. Bondartšuk varmaankin tavoittelee tällä rinnastusta Natašan tilanteeseen: myös hän on vangittu Bolkonskin salaiseen avioliittolupaukseen. Ennen pitkää sota muuttaa elämänkohtaloita, ja koko venäläistä yhteiskuntaa. Bolkonski kohtaa kuolemansa vuoden 1812 katastrofissa, ja lopulta myös Bezuhov päätyy rintamalle. Jos elokuvan ensimmäiset kuvat hellivät laajaa Venäjän maata ja sen maisemaa, sama spatiaalisuuden tuntu palaa teoksen viimeisillä hetkillä. Napoleonin joukot tuupertuvat pakkasen keskellä, Pierre Bezuhov kohtaa koettelemusten jälkeen jälleen Nataša Rostovan, ja rauha on vihdoinkin koittanut. Bondartšukin kokeilevuus käy hienosti ilmi elokuva lopussa, jossa välähdykset menneestä palaavat pysäytyskuvina ja hidastuksina:  ne antavat katsojalle mahdollisuuden muistella sitä elokuvallista matkaa, jonka halki hän on kulkenut.