Myrskyvaroitus (Key Largo, 1948)

Aika oli kypsä katsoa pitkästä aikaa John Hustonin parhaimmistoon kuuluva Myrskyvaroitus (Key Largo, 1948). Huston laati käsikirjoituksen yhdessä Richard Brooksin kanssa Maxwell Andersonin vuonna 1939 kirjoittaman näytelmän pohjalta. Näytelmällisyyden häivähdys on myös elokuvassa siinä tavassa, jolla tarina sijoittuu pääasiassa sisätiloihin, mutta lopulta nimenomaan ahtaus ja tilallinen rajallisuus ovat Myrskyvaroituksen voima. Samaan aikaan kun myrsky lähestyy Floridaa, tunnelma alkaa tiivistyä hiostavassa, suljetussa hotellissa. Alkuperäisnäytelmä on vuodelta 1939, mutta Hustonin voimakkaasti muokatussa tulkinnassa tapahtumat on sijoitettu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Alussa veteraani Frank McCloud (Humphrey Bogart) saapuu Key Largoon tapaamaan sodassa kaatuneen ystävänsä perhettä, isää James Templeä (vaikuttava Lionel Barrymore) ja puolisoa Noraa (Lauren Bacall). Templen hotelliin on majoittunut myös chicagolainen gangsteri Johnny Rocco (Edward G. Robinson), jonka apurit Toots (Harry Lewis), Curly, suomennoksessa Kutri (Thomas Gomez), Ralph (William Haade) ja Angel (Dan Seymour) ottavat Frankin vastaan hotellin aulassa. Elokuvan casting on mieleenpainuva. Vaikuttavimman suorituksen tekee Claire Trevor, joka sai sivuosa-Oscarin roolistaan Roccon alkoholisoituneena naisystävänä Gaye Dawnina.

Myrskyvaroituksen hotelli tuntuu melankoliselta Yhdysvaltain metaforalta sodanjälkeisessä tilanteessa. Myrsky lähestyy, ja samalla tietoisuus siitä, että elämä ei voi jatkua entisellään. Hotellin omistaja Temple istuu rampautuneena rullatuolissa. Hän suhtautuu yhteiskunnan vähemmistöihin myönteisesti, mikä ilmenee elokuvan alussa: hän puolustaa vankilasta paenneita intiaaniveljeksiä, mutta ei lopulta kykene heitä puolustamaan mielivaltaa vastaan. Frank on menettänyt sodassa luottamuksensa yhteiskunnalliseen solidaarisuuteen ja toimii vain omasta puolestaan. Nora on menettänyt aviomiehensä Italiassa, sodassa, jonka tarkoitusta ei elokuvan aikana käsitellä. Gaye on puolestaan kadottanut unelmansa ja alkoholisoitunut. Rocco on käyttänyt sodan kriisiaikaa hyväkseen ja aikoo paeta Kuubaan jatkamaan makeaa elämäänsä. Traaginen on se tapa, jolla rikollisten valtaama hotelli sulkee myrskyn aikana ovensa köyhiltä intiaaneilta, jotka pyrkivät turvaan. Lopussa pettyneet vankikarkurit ilmaisevat halveksuntansa Templelle siitä, että hän on hylännyt köyhät, joita on luvannut tukea. Väärinkäsitys ei koskaan selviä. Frank ajautuu lopulta ratkaisijaksi, vastentahtoisesti, ja hän suorastaan teloittaa Roccon ja tämän apurit venematkalla kohti Kuubaa.

Myrskyvaroitus on vaikuttava, tiivis draama. Karl Freundin ekspressiivinen kuvaus toimii erinomaisesti. Aina kun olen elokuvan katsonut, yksi pieni kauneusvirhe pistää silmään. Kohtaus, jossa Roccolle valkenee, mistä myrskyssä on kyse, hänen pelkonsa herää ehkä liiankin nopeasti. Muutama valmisteleva minuutti olisi tehnyt Roccon muutoksesta uskottavamman.