Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950)

Wilho Ilmarin ohjaama Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950) perustuu Tiituksen samannimiseen romaaniin vuodelta 1920. Tiitus, eli Ilmari Kivinen (1883–1940), on suomalaisen pakinakirjallisuuden klassikko, joka kirjoitti Helsingin Sanomiin vuodesta 1914 lähtien ja loi herra Kenosen hahmosta heijastuspinnan monenlaisille ajankohtaisille ilmiöille ja arkipäivän intohimoille. Jos Tiitus pakinoissaan liikkui useimmiten Helsingin kaduilla, romaanissa Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin ollaan Savon sydämessä. Elokuvatulkintaa katsoessa tuntui siltä, että Wilho Ilmarin (1888–1983) elokuvat pitäisi ehdottomasti ottaa tarkempaan katseluun. Teatterin konkari oli taitava henkilöohjaaja, ja se välittyy myös Tiitus-filmatisoinnista. Elokuvaohjaajan ura oli kuitenkin katkonaista, sillä edellinen teos Hopeakihlajaiset oli valmistunut vuonna 1942, ja Tiitus-elokuvan jälkeen syntynyt Pitkäjärveläiset (1951) jäi hänen viimeisekseen.

Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin on luonteeltaan leppoisa, hyväntahtoinen kansankomedia, jossa kiertää huhu Amerikan-perinnöstä samaan aikaan, kun poliisikonstaapeli Kontkanen (Kullervo Kalske) jahtaa viinatrokaria. Pässi on karannut, ja monenlaiset kosiopuuhat risteytyvät kukkeimman kesän keskellä. Pituutta on vain 68 minuuttia, joten napakasti asiat etenevät. Suomalaisessa elokuvassa saunotaan odotuksiin nähden suhteellisen harvoin, mutta tästä elokuvasta vihtomista löytyy. Samoin elokuvassa on pitkä hierontakohtaus. Minulle  Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin on ennen kaikkea Lasse Pöystin näytöstä. Hänen roolinsa aikamiespoika Heikki Piiparisena on aivan yliveto, eikä ihme, että Pöysti sai siitä sivuosa-Jussin. Pöystin suoritus on ehyt kautta linjan. Seuraavana vuonna Pöysti sai uudelleen Jussi-patsaan Roland af Hällströmin Tukkijoella-elokuvan Pölhö-Kustaan roolista.