Kon-Tiki (2012)

Katsoin sivusilmällä Joachim Rønningin ja Espen Sandbergin ohjaaman seikkailuelokuvan ja elämäkertaelokuvan yhdistelmän Kon-Tiki (2012). Se kertoo norjalaisen Thor Heyerdahlin vuonna 1947 suorittamasta legendaarisesta tutkimusmatkasta, jolla Heyerdahl pyrki todistamaan mahdolliseksi Polynesian asuttamisen Etelä-Amerikasta Tyynen valtameren yli. Heyerdahl itse teki matkastaan dokumenttielokuvan Lautalla yli Tyynenmeren (Kon-Tiki) vuonna 1950. Tuota Oscar-palkittua dokumenttia en ole toistaiseksi katsonut, vaikka se löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta. Suomessa Heyerdahlin dokumentti nähtiin myös elokuvateattereissa tuoreeltaan keväällä 1950.

Uusi Kon-Tiki on tehty mainstream-elokuvan muottiin, ja uhkarohkean seikkailun rinnalla kulkee tarina Heyerdahlin (Pål Sverre Hagen) suhteesta puolisoonsa Liviin (Agnes Kittelsen), tai itse asiassa heidän vähittäisestä vieraantumisestaan, sillä Heyerdahlin päähänpinttymä johtaa heidät vääjäämättömään eroon. Maltalla pääosin kuvattu Kon-Tiki on visuaalisesti näyttävä, ja vaikuttavimmillaan se on nimenomaan meren kuvaajana. Aalloilla keinuvaa lauttaa kuvataan erityisen paljon pinnan alta, mikä antaa kerronnalle uhkaavaa sävyä, mutta toisaalta se kuvaa tutkimusmatkailijoiden yksinäisyyttä ja meren mittaamattomuutta. Kon-Tikissä meri on kahlitsematon ja koskematon: mielikuva on melkein päinvastainen siihen nähden, millainen kuva valtameristä tänään rakentuu.