Suzaki Paradise: Punaiset lyhdyt (Suzaki paradaisu: Akashingō, 1956)

Yūzō Kawashima (1918–1963) on 1950-luvun ja 1960-luvun alun keskeisiä japanilaisia elokuvaohjaajia, jonka ura katkesi sydänvaivoihin vain 45-vuotiaana. Hänen nimensä nousee usein esille Shohei Imamuran oppi-isänä, mutta Kawashimaa voi laajemmin pitää tienraivaajana japanilaisen uuden aallon tekijöille. Elokuvapalvelu MUBI:ssa on ollut nähtävänä Kawashiman tuotantoa, ja vihdoin eilen pääsin käsiksi vuonna 1956 valmistuneeseen draamaan Suzaki Paradise: Punaiset lyhdyt (Suzaki paradaisu: Akashingō, 1956). Aikalaismaailmaan, 1950-luvun Tokioon sijoittuva tarina, kertoo avioparista, Tsutaesta (Michiyo Aratama) ja Yoshijista (Tatsuya Mihashi), jotka ovat työttömiä ja etsivät paikkaansa. Elokuva alkaa sillalla, jossa turhautunut pari pohtii tulevaisuutta. Tsutae on entinen prostituoitu, joka käväisee jo punaisten lyhtyjen alueen portilla.

Tsutaen ja Yoshijin tarinassa on alusta lähtien vahva melodramaattinen viritys. Se on kuin muistuma toisen maailmansodan jälkeisistä ongelmaelokuvista, joissa menneisyyden taakka sanelee päähenkilöiden kohtalon. Kawashiman tulkinnassa käy toisin. Tsutaen ja Yoshijin suhde rakoilee, mutta vaikeudet eivät katkaise heidän suhdettaan. Elokuvan lopussa pari on uudelleen samalla sillalla kuin alussa, mutta tällä kertaa he juoksevat pois, linja-autoon, ja samalla kohti yhteistä tulevaisuutta. Suzaki Paradise on taitavasti ohjattu nuoren rakkauden kuvaus. Ainakin minua puhutteli se tapa, jolla kaupunkiympäristö oli läsnä, valoina ja varjoina, heijastuksina läheisestä joesta, katujen vilinänä.