Katkera voitto (1957)

Nicholas Rayn Katkera voitto (Bitter Victory, 1957) on se elokuva, joka sai Jean-Luc Godardin huokaisemaan: "Le cinema, c'est Nicholas Ray." On helppo ymmärtää, että Rayn tyylin karkeus, kuvallisuus ja käsitteellisyys ovat saaneet ranskalaisen uuden aallon pioneerin repiäisemään ihokkaansa. Nicholas Rayta palvoi myös 1980-luvun elokuvakerhosukupolvi, vaikkakin tuohon aikaan kopiot olivat kiven alla, ja muistaakseni Katkeran voiton saattoi nähdä vain elokuva-arkiston esityssarjassa. Näin itse elokuvan edellisen kerran yli 20 vuotta sitten. Jotakin on selvästi muuttunut. Mutta missä? Minussako? Alusta lähtien Rayn tyyliin oli vaikea suhtautua, vaikka juuri hiljattain katsoimme Johnny Guitarin, jonka puolesta olisin vieläkin valmis vaahtoamaan pikkutunneille asti. Katkera voitto tuntui hiukan liiankin käsitteelliseltä. Myös teoksen "elokuvallinen karheus" vaikutti paikoin keskentekoiselta: nauru ei ollut kaukana kohtauksessa, jossa konekiväärimies ampuu kaksi vihollisen agenttia, joiden hevoset laukkaavat nopeutettuna kuin 1930-luvun Tarzan-filmissä. Muistan vieläkin elävästi, miten hurmaantunut olin tästä elokuvasta, kun sen edellisen kerran näin. Itse asiassa en edes muista kiinnittäneeni elokuvan tyyliin huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä. Ehkä siihen aikaan kokeilevia, karheita, "elokuvallisia" elokuvia oli ohjelmistossa enemmän - tai pikemminkin, odotusarvona oli, että elokuva haastaisi myös tapojamme nähdä. Oliko katse armollisempi?

Tunnustan, että varautuneen asenteen jälkeen Pohjois-Afrikkaan sijoittuva sodanvastainen Katkera voitto veti vastustamattomasti ajatukset puoleensa. Majuri Brandin (Curd Jürgens) ja kapteeni Leithin (Richard Burton) vastakkainasettelu herättää kysymyksiä. Miksi henkilöt toimivat niin kuin toimivat? Vastaus ei löyty henkilöhahmojen psykologiasta: Brand ja Leith ovat vain välineitä Rayn tavassa käsitellä sotaa ja sen mielettömyyttä. Jürgens ja Burton tekevät molemmat hienot roolisuoritukset, samoin Christopher Lee kersantti Barneyn mielipuolisessa roolissa. Lapsuudesta tuttu Alfred Burke esiintyy jo filmin alkumerteillä. Burke tuli tutuksi Brightoniin sijoittuvasta dekkarisarjasta Etsivätoimisto Marker (Public Eye, 1965-76).