Punatukkainen Lilli (1932)

Turun Elokuvakerholla oli 1980-luvun alussa screwball-tutkimusryhmä, jonka työn hedelmät julkaistiin myöhemmin Filmihullu-lehdessä (7/1984). Ryhmässä katseltiin tarkkaan Howard Hawksin, George Cukorin ja Frank Capran komedioita - tosin Hawks nousi omaan arvoonsa hulvattoman Grant-Hepburn-farssinsa Hätä ei lue lakia (Bringing Up Baby, 1938) ansiosta. Tutkimuksellisia auktoriteetteja olivat - muistaakseni - Andrew Bergman, Brian Henderson ja Andrew Sarris. Yleinen käsitys oli, että screwball sai vauhtia vuonna 1934 tiivistyneistä sensuurisäännöistä, mikä pakotti etsimään kiertoilmaisuja seksuaalisille teemoille. Screwball-komedian varhaisina edustajina pidettiin Hawksin komediaa Twentieth Century (1934) ja Capran elokuvaa Tapahtuipa eräänä yönä (It Happened One Night, 1934).

Moni elokuva taisi silloin jäädä liian vähälle huomiolle, ainakin Leo McCareyn loistava Rouvani sulhanen (The Awful Truth, 1936), siitä yksinkertaisesta syystä, että kopioita oli vaikea hankkia. Viime vuosina televisio on kiitettävästi laajentanut käsitystä 1930-luvun Hollywood-komediasta. Muutama vuosi sitten näytettiin muun muassa Jack Conwayn Kahdesti vihitty (Libeled Lady, 1936). Nyt nähtiin Conwayn varhaisempi Punatukkainen Lilli (Read-Headed Woman, 1932), joka mullisti ainakin minun näkemyksiäni. Jean Harlow'n tähdittämässä komediassa on jo paljon screwballmaisia piirteitä, tosin mukana on paljon sellaista aistillisuutta, joka vuoden 1934 jälkeen ei enää ollut mahdollista. Tosin vaikeuksia elokuvalla oli jo synnyinvuonnaan: siitä karsittiin liian ilmeisiä seksuaalisia viittauksia, mitä tuottaja Darryl Zanuckin oli vaikea hyväksyä.

Linkkinä Howard Hawksiin on tietysti Jean Hawlow'n ensimmäinen repliikki: "So gentlemen prefer blondes, do they? Yes, they do..." - Hawkshan ohjasi Anita Loosin romaaniin perustuvan komediansa Herrat pitävät vaaleaveriköistä vuonna 1953. Loosin teos oli tosin filmattu ensimmäisen kerran jo vuonna 1928, tuoreeltaan Broadway-menestyksen jälkeen. Punatukkaisen Lillin käsikirjoitus on niin ikään Loosin käsialaa, ja hän pääsi siis viittaamaan omaan suosikkiteokseensa. Anita Loos (1888-1981) eli pitkän elämän ja kertoi myöhemmin muistelmissaan lisänneensä alkurepliikin Irving Thalbergin vaatimuksesta muistuttamaan yleisölle, että kyse oli komediasta.