30. kesäkuuta 2008

Pirunpesä

Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin katsomassa Pirunpesää, joka sijaitsee Kärsämäen hautausmaan tuolla puolen, lentokentän suunnalla. Korkea kivipaasi näyttää siltä kuin se olisi halkaistu veitsellä kolmeen osaan. Halki se onkin, ja irralliset paadet näyttävät alhaalta katsottuna keikkuvan pienempien lohkareiden päällä, aivan kuin lähtisivät minä hetkenä tahansa liikkeelle. Jääkauden väkivaltaiset voimat ovat jähmettyneet paikalleen. Kostea sammal on peittänyt kiveliön, ja lasten kanssa niiden päällä on uskaliasta heilua - mutta se kannattaa. Ennen muinoin tätä pidettiin peikkojen ja haltioiden asuinsijana, ja outoja aavistuksia paikka herättää vieläkin. Vaikka ollaan keskellä suomalaista metsää, Pirunpesän sopukat tuovat mieleen Peter Weirin elokuvan Huviretki hirttopaikalle (Picnic at Hanging Rock, 1975), vain Australian auringon helteinen paahde puuttuu.

Ei kommentteja: