Tappajat (1964)

Don Siegelin Tappajien piti alunperin olla ensimmäinen TV-elokuva, mutta tuotantoyhtiö piti sitä liian väkivaltaisena. Lee Marvin ja Clu Gulager esittävät tappajia, jotka alkavat kummeksua uhrinsa (John Cassavetes) säyseää alistuvuutta ja ryhtyvät itse etsimään miljoonan dollarin ryöstösaalista. Kovaksikeitetyn jännitysfilmin pohjana oli Ernest Hemingwayn nelisivuinen kertomus, jonka Robert Siodmak oli toteuttanut film noir -hengessä jo vuonna 1946. Tappajien uhrina esiintyi tuolloin Burt Lancaster ensimmäisessä merkittävässä roolissaan. Tarinan mukaan Siegel oli ehdolla jo ensimmäiseen filmatisointiin, mutta ei lopulta saanut kiinnitystä. Kun Hemingwayn kertomus tuli uudelleen kohdalle, Siegel halusi etäännyttää sen mahdollisimman kauas kirjallisesta lähtökohdasta. Nyrkkeilijän hahmo (Lancaster) vaihtui kilpa-autoilijaksi (Cassavetes). Perusrakenne on kuitenkin sikäli sama, että molemmissa Tappajissa tarina kerrotaan takautumina. Siegelin erikoisuus on, että tarina etenee nimenomaan palkkamurhaajien näkökulmasta. Kaksikko on karmeudessaan melkein camp-henkinen ja on epäilemättä tarjonnut kosolti vaikutteita myöhemmille Men in Black -rituaaleille. Arvattaaksi jää, kuinka pitkälti naseva tarina on käsikirjoittaja Gene L. Coonin käsialaa. Coon oli sujuva tv-sarjojen kirjoittaja, jonka kynästä lähti niin Bonanzaa kuin Star Trekiäkin.

Kun Siegelin Tappajia 1980-luvulla näytettiin elokuvateattereissa, väki räjähti nauramaan kohtauksessa, jossa Ronald Reagan ilmaantuu kameran eteen. Tummassa puvussaan hän muistutti erehdyttävästi istuvaa presidenttiä. Gangsteri Jack Browningin rooli oli Reaganin viimeinen esiintyminen valkokankaalla, ja hän oli tiettävästi erittäin huolestunut roistoroolin vaikutuksesta poliittiseen uraansa. Ehkäpä se toi hänen tähtikuvaansa tarvittavaa särmää... Lopulta Reaganin näyttelijäsuoritus jää auttamattomasti Lee Marvinin ja Clu Gulagerin rautaisen parin varjoon.

Tappajien loppukohtaus on legendaarinen. Marvinin kuolonhoipertelut kuvattiin ensimmäiseksi, ja Gulagerin muistikuvan mukaan Marvin oli niin humalassa, ettei olisi pystynyt muuta näyttelemäänkään. Marvinin vaikuttava kompurointi syntyi kyvyttömyydestä pysyä pystyssä, ja kohtaus jouduttiin purkittamaan parikymmentä kertaa.

Kaiken kaikkiaan Tappajat on tiivis kokonaisuus, josta erityisesti ajan teema nousee esiin. "Lady, I haven't got the time", toteaa Marvinin esittämä Charlie Strom jo elokuvan alkuhetkillä, ja lopulta, vääjäämättömästi, aika valuu tiimalasista...