Once Upon a Time in Hollywood (2019)

Katsoin Quentin Tarantinon uutuuden Once Upon a Time... in Hollywood (2019) lentokoneessa, paluumatkalla Nashvillestä. Aiemmin se oli jäänyt näkemättä. Selvää on, ettei lentokone ollut oikea ympäristö elokuvalle, joka on viimeistä yksityiskohtaa myöten harkittu ja jonka soundtrack rakentaa kuvaa 1960-luvun lopun Hollywoodista. Elokuvan keskiössä on televisiotähti Rick Dalton (Leonardo DiCaprio), joka tunnetaan 1950-luvun länkkärisarjasta Bounty Law ja joka on sittemmin tehnyt elokuvauraa. Lännenelokuvien maailma on kuitenkin siirtymässä taakse, ja elokuvan henkilöt ovat selvästi uuden kynnyksellä. Elokuvan toinen keskeinen hahmo on Rick Daltonin sijaisnäyttelijä Cliff Booth (Brad Pitt), jonka työtehtävät ovat kiven alla. Once Upon a Time... in Hollywood on juonen kuljetukseltaan melko verkkainen, mutta sitä kannattelevat erityisesti ajankuva ja fiktiivisten aikalaiselokuvien ja tv-jaksojen kuvaukset. Tarina alkaa tihentyä jaksossa, jossa Booth vierailee hippiyhteisössä.

Dalton ja Booth ovat fiktiivisiä hahmoja, mutta tarinaan lomittuu myös nuoren näyttelijän Sharon Taten (Margot Robbie) kohtalo. Roman Polanskin puoliso joutui 9. syyskuuta 1969 Charles Mansonin ja hänen apureidensa surmaamaksi. Juuri tähän päivään Tarantinon tulkinta huipentuu, tosin hän tarjoaa, käsittääkseni, vaihtoehtohistorian, jossa väkivaltaiset häiriköt tunkeutuvat Rick Daltonin kotiin, surullisin seurauksin. Lopetus on epäilemättä tarantinomainen ja tyylillisesti hyppäys kauas aiemmasta nostalgisoinnista. Minulla jäi kokonaisuuteen ristiriitainen suhde. Elokuvan alkupuoli tuntui pitkältä ja viipyilevältä, mutta epäilemättä tämä on tarkoituksellista, ja juuri alun verkkaisuus tekee lopusta niin väkivaltaisen ja emotionaalisesti voimakkaan.