Pikku Heidi (Heidi, 1952)

Luigi Comencinin Toveri Camillo (Il compagno Don Camillo, 1965) innosti jatkamaan Comencini-elokuvien katsomista. Usein todetaan, että Comencini oli erityisen taitava ohjaamaan lapsille. Minulle on jäänyt mieleen ohjaajan vanhoilla päivillään tekemä kuusiosainen minisarja Pinokkion seikkailut (Le avventure di Pinocchio, 1972), joka esitettiin aikanaan Suomenssa. Comencini käsikirjoitti sarjan yhdessä Suso Cecchi D’Amicon kanssa, ja lopputuloksena oli ehkä paras tulkinta Carlo Collodin romaanista. Rooleissa nähtiin muun muassa Nino Manfredi, Gina Lollobrigida ja Vittorio de Sica. Toivottavasti tämä hieno sarja saadaan joskus takaisin tv-ruutuun! Comencinin varhaisempaa tuotantoa edustaa Sveitsissä vuonna 1952 valmistunut Pikku Heidi (Heidi), joka on esitetty televisiossa edellisen kerran vuonna 1988. Se on sympaattinen rakkaudentunnustus Sveitsin alppiniityille ja vuoristokylien elämäntavalle.

Johanna Spyrin romaania on voimakkaasti lyhennetty, mutta Comencinin käsittelyssä tarina kulkee hienosti ja ennen kaikkea lämpimästi, henkilöiden mukana. Heidi (Elsbeth Sigmund) erotetaan isoisästään (Heinrich Gretler) ja viedään Frankfurtiin herra Sesemannin (Willy Birgel) kotiin. Hovimestari Sebastianin roolissa nähdään saksalaisen elokuvan vakiokasvo Theo Lingen. Frankfurtissa Heidi kiipeää katedraalin huipulle nähdäkseen kotinsa, vuoret, mutta ne ovat yksinkertaiesti liian kaukana. Spyrin romaanissa, joka ilmestyi vuonna 1880, Heidi sairastuu koti-ikävään, nostalgiaan. Mieleen nousee se tapa, miten nostalgian historiaa on kuvattu. Johannes Hofer kirjoitti jo vuonna 1688, että nostalgia oli nimenomaan mal de Suisse, Schweitzerheimweh, sairaus, jonka valtaan vuoristoisen maan asukkaat joutuivat päädyttyään kauas kotiseudultaan.