Pyövelitkin kuolevat (1943)

Fritz Langin Pyövelitkin kuolevat (Hangmen Also Die!, 1943) on noir-henkinen sotaelokuva, joka syntyi toisen maailmansodan keskellä, aikalaiskommentaarina. Suomessa se nähtiin kymmenen vuotta myöhemmin, mutta sitä on varmaan hyvin pystynyt katsomaan sodan jälkikäteiskommenttina. Se käsittelee Prahan teurastajana tunnetun Reinhard Heydrichin salamurhan jälkeistä ajojahtia, jossa saksalaiset kiristivät vastarintaliikettä rajulla kostoiskulla. Tätä traumaattista vaihetta käsiteltiin sodan jälkeen, samaan tapaan kuin Italiassa Fosse Ardeatinen tapahtumia. Nämä syyllisyyden kysymykset olivat ajankohtaisia pitkään, ja Heydrichin kuolemasta ja sen jälkeisistä kostotoimenpiteistä saatiin vähitellen enemmän tietoa kuin mitä sodan aikana oli käytettävissä. Mielestäni Pyövelitkin kuolevat on parhaita sodan keskellä tehtyjä sotaelokuvia. Se esittää tapahtumat todentuntuisen monimutkaisesti, ja samalla elokuvan kerronnallinen vetovoima vie vastustamattomasti mukanaan. Jos oikein ymmärrän, elokuva on nähty tv:ssä viimeksi vuonna 1988. Jos Elonetin tieto pitää paikkansa, Pyövelitkin kuolevat kannattaisi nopeasti nostaa esiin parrasvaloihin.

On huikeaa ajatella, millainen tekijäjoukko kokoontui Hollywoodiin juuri tätä elokuvaa tekemään. Pyövelitkin kuolevat oli Bertolt Brechtin ainoa Hollywood-käsikirjoitus, ja saamiensa tulojen turvin Brecht kirjoitti muun muassa näytelmänsä Švejk toisessa maailmansodassa. Brecht oli sodan alkuvuosina oleskellut Ruotsissa ja Suomessa, mutta pakeni vuonna 1941 Neuvostoliiton kautta Yhdysvaltoihin. Hollywoodissa tiet yhtyivät säveltäjä Hanns Eislerin kanssa, joka teki musiikin Pyövelitkin kuolevat -elokuvaan. On hämmästyttävää katsoa Hollywood-elokuvaa, jossa vasemmistolaisuus esiintyy näin myönteisessä valossa. Työläisten näkökulmaa painottaa varsinkin elokuvan alku, jossa saksalaisia ärsyttää Skodan tehtaan työntekijöiden tietoinen vastustus. Dialogissa todetaankin, miten myönteisesti Prahan työläiset suhtautuvat Neuvostoliittoon, ja kun Heydrich elokuvan alussa murhataan, tekijä Franticek Svoboda (Brian Donlevy) assosioituu vastarintaliikkeessä touhuaviin kommunisteihin. Yhteiskunnallista asetelmaa vahvistaa sekin, että luopio on oluttehtailija Czaka (Gene Lockhart), pääomanomistaja. Gestapon tarkastaja Alois Gruber (Alexander Granach) tuntuu joka kohtauksessa melkein piehtaroivan Gruberin antamissa olutlahjuksissa.

Nautin suunnattomasti elokuvan lavastuksista, joissa on uskottavaa prahalaisuutta, ja James Wong Howen loistavasta mustavalkokuvauksesta. Mutta eniten nautin näyttelijätyöstä, enkä tarkoita Brian Donlevyä tai naispääroolissa nähtävää Anna Leetä. Walter Brennan osoittaa jälleen kerran monipuolisuutensa näyttelijänä, sillä tällä kertaa hän ruumiillistaa prahalaista historian professoria Novotnya, todella vakuuttavasti. Herkullisimpia ovat kuitenkin pienet sivuosat, joihin on aivan kuin tarkoituksellisesti koottu juuri sellaisia näyttelijöitä, jotka olivat joutuneet nousevan natsihallinnon hampaisiin. Uskomattoman entréen tekee Hans Heinrich von Twardowski, joka oli joutunut lähtemään homoseksuaalisuutensa vuoksi vuonna 1933. Twardowski viipyy kankaalla vain muutaman minuutin elokuvan alussa, ja hänen repliikkinsä ovat kaikki saksaksi, mutta dekadentti, sadistinen kuva Prahan teurastajasta jää vahvasti mieleen. Twardowski tuo mukaan tuulahduksen saksalaisesta ekspressionismista, sillä hän oli jo vuonna 1920 esiintynyt Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinetissa.

Olen pitkään harrastanut Reinhold Schüntzelin elokuvia, ja myös hän esiintyy Pyövelitkin kuolevat -elokuvassa. Juutalaistaustainen Schüntzel sinnitteli Saksassa vuoteen 1935 asti ja ohjasi sarjan kiinnostavia komedioita, joista tunnetuimpia ovat Huvikausi Kairossa (Saison in Cairo, 1933), ristiinpukeutumiskomedioiden klassikko Viktor ja Viktoria (Viktor und Viktoria, 1933) ja Kleist-tulkinta Jumalat huvittelevat (Amphitryon, 1935).Schünzelillä oli vahva komedianäyttelijän tausta jo mykkäkaudella, mutta ohjaajanuran jatkaminen Hollywoodissa ei ottanut luistaakseen. Sen sijaan hänellä oli paljon käyttöä sivuosanäyttelijänä, ja tuntuu, että juuri Pyövelitkin kuolevat -elokuvassa hän on omimmillaan karikatyyrinomaisena, koomisena Gestapon upseeri Ritterinä. Elokuvassa on enemmänkin poikkeuksellisia näyttelijöitä. Kannattaa kiinnittää huomiota myös Gruberin osassa nähtävään Alexander Granachiin, joka muutti nykyisen Ukrainan alueelta Berliiniin, päätyi lopulta Max Reinhardtin oppiin ja ehti näytellä Murnaun Nosferatussa. Granachin reitti Hollywoodiin oli epätyypillinen, sillä vuoden 1933 jälkeen hän pakeni Puolaan ja sieltä Neuvostoliittoon... Yhdysvalloissa Granach julkaisi muistelmansa vähän ennen kuolemaansa 1945.