Mies joka kutistui (Incredible Shrinking Man, 1957)

Jack Arnoldin ohjaama Mies joka kutistui (Incredible Shrinking Man, 1957) perustuu Richard Mathesonin romaaniin The Shrinking Man, joka oli ilmestynyt edellisenä vuonna. Tarinan alussa Scott Carey (Grant Williams) altistuu veneilyretkellä radioaktiiviselle säteilylle. Puoliso Louise (Randy Stuart) on mukana, mutta sattuu säteilypilven aikaan olemaan veneen sisällä. Eipä aikakaan, kun Scottin vaatteet alkavat tuntua isoilta. Säteilyn aiheuttama mystinen kutistuminen on alkanut. Kovin paljoa dramaa elokuvassa ei ole: henkilöhahmoja on vähän, ja kaikki tiivistyy jatkuvasti etenevän kutistumisen seuraamiseen. Hienoimpia käänteitä on keskustelutilanne, jossa Arnold kuvaa Louisen ja Scottin veljen Charlien (Paul Langton) keskustelua, kunnes vastakuva paljastaa, että Scott on jo kutistunut koulupojan kokoiseksi.

Draamalliset jaksot ovat todellakin yllättävän suppeita: Scott tutustuu tivolin kääpiöihin, mutta nämä suhteet siirtyvät nopeasti sivuun. Scott ehtii tulla julkkikseksikin, mutta tämäkin vaihe sivuutetaan pikaisesti. Yli puolet elokuvasta keskittyy Scott Careyn eloonjäämiskamppailuun, ensin kotikissaa vastaan nukkekodin sokkeloissa, myöhemmin kellarin ankeissa oloissa muun muassa pimeydessä lymyävää hämähäkkiä vastaan. Yllättävän hyvin yksinkertainen perusasetelma kestää, ehkä siksikin, että Scottin kutistuminen jatkuu ad infinitum. Katsojaa kiehtovat mittakaavakysymykset, ja varsinkin lopun jättiläismäiset vesipisarat toimivat. Kysymys mittakaavasta saa lopussa metafyysisen ulottuvuuden, kun Scott toteaa vasta nyt ymmärtävänsä, miten ihmisen kehon rajat ovat estäneet ymmärtämästä luontoa ja maailmankaikkeutta. Loputtomiin jatkuvan kutistumisen tuloksena Scott menettää myös antropomorfisuutensa, ihmisen muotoisuutensa, mutta lopulta juuri tämä menetys antaa hänelle uudenlaisen ymmärryksen.