Lumikuningatar (Snezhnaja koroleva, 1957)

Katsoin Lev Atamanovin piirroselokuvan Lumikuningatar (Snezhnaja koroleva, 1957) viimeksi  lähes kolmetoista vuotta sitten, jolloin myös kirjoitin siitä tänne blogiin.  Neuvostoanimaation klassikko on Hans Christian Andersenin sadun Snedronningen (1845) parhaita tulkintoja. En ole pitkään aikaan lukenut Andersenia, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, sadun alussa kerrotaan olennainen taustatieto tapahtumille: tihulaisten kuningas on teettänyt taikapeilin, joka särkyy, ja nämä sirpaleet jäädyttävät ihmisten sydämiä ja tekee heistä ilkeitä. Atamanovin ohjauksen alussa on tarinankertoja, joka johdattaa Kain ja Gerdan maailmaan, mutta peilin sirun turmiollisuus paljastuu katsojalle vasta, kun Kai saa sen sydämeensä.

Kain isoäiti kertoo lapsille sadun lumikuningattaresta, eikä aikaakaan kun aristokraattinen kylmyyden valtiatar ilmaantuu ikkunan taakse puhaltamaan sen täyteen jääkukkia. Ikkunat paiskautuvat auki, Kai saa sirpaleen sydämeensä ja lasten vaalimat ruusutkin kuihtuvat. Ilkeäksi muuttunut Kai on myös tyhmänrohkea, ja kun jääkuningatar ilmaantuu vaunuineen kaupunkiin, Kai lähtee seuraamaan ja päätyy kuningattaren vankina Lappiin. Gerdan rakkaus kuitenkin kestää, ja hän lähtee etsimään Kaita. Atamanovin tulkinnassa loppuratkaisu on nopea, mikä on armollista katsojaa kohtaan. Gerdan lämpimät kyyneleet sulattavat Kain sisimmän ja sirpale putoaa maahan. Lumikuningatar ei lopulta edes vastustele vaan antaa Kain lähteä Gerdan matkaan.

Atamanovin satuelokuvaa katsoessa mieleen tulevat Disneyn animaatiot, Samu Sirkan merkitys kertojana Pinocchiossa (1940) tai Liisa ihmemaassa (1951) -elokuvan fantasiamaailma. Ehkä Lumikuningatar on ollut tietoinen vastine Disneyn versioille klassisista saduista ja tarinoista. Se vietiin myös Yhdysvaltain markkinoille jo vuonna 1959. Erityisen vaikuttava on lumikuningattaren hahmo ja hänen valtakuntansa. Kuningattaren kruunu on melkein futuristisen moderni; samoin jäinen linna tuntuu enemmän teknologian luomukselta kuin luonnon muovaamalta. Lumikuningattaressa jää, talvi, värittömyys, teknologia ja tunteettomuus assosioituvat yhteen. Niiden vastavoimana ovat Gerdan ja Kain kodin värikäs lämpö ja tunnekylläisyys.