2. tammikuuta 2019

Yksin Berliinissä (Alone in Berlin, 2016)

Katsoin sivusilmällä Vincent Perezein ohjauksen Yksin Berliinissä (Alone in Berlin, 2016), joka on aiemmin Suomessa nähty dvd- ja bluray-levityksessä. Nyt elokuva sai televisioensi-iltansa. Perezin kanssa käsikirjoituksen on laatinut Achim von Borries, joka on hiljattain rakentanut Berliini-kuvaa myös tv-sarjassa Babylon Berlin. Yksin Berliinissä perustuu Hans Falladan (1893–1947) romaaniin Jeder stirbt für sich allein (1947), joka ilmestyi suomeksikin nimellä Kukin kuolee itsekseen (1949). Romaani oli ensimmäisiä fiktiivisiä kuvauksia Kolmannen valtakunnan sisäisestä vastarinnasta. Teoksesta tehtiin tv-filmatisoinnit sekä Itä- että Länsi-Saksassa, mutta julkaistu romaani oli tosiasiassa vahvasti editoitu ja lyhennetty. Falladan alkuperäiseen käsikirjoitukseen perustunut romaani ilmestyi Saksassa vasta vuonna 2011, ja siitä tuli välittömästi kansainvälinen menestys, jonka vanavedessä myös Perezin elokuva on syntynyt.

Yksin Berliinissä alkaa lapsen kuolemalla: on vuosi 1940, ja berliiniläiset Otto (Brendan Gleeson) ja Anna Quangel (Emma Thompson) saavat tiedon poikansa kuolemasta rintamalla. Tästä alkaa ”yksinäisyys”, irtaantuminen ideologiasta, jota Quangelitkin ovat tukeneet. Pariskunta ryhtyy tuottamaan antifasistisia postikortteja ja saa pian poliisin peräänsä. Falladan lähtökohtana oli Otto ja Elise Hampelin tapaus, ja tiettävästi kirjailijalla oli käytössään Hampelien oikeudenkäynnin pöytäkirja-aineisto, joka tarjosi suuntaviivat tarinalle. Yksin Berliinissä korostaa näitä historiallisia lähtökohtia sekä viittaamalla Hampelien kohtaloon että hyödyntämällä Hampelien tuottamaa korttiaineistoa. Ainakin Quangeleiden tuottama materiaali näyttää hyvin samanlaiselta kuin alkuperäiset arkistoissa säilyneet kortit.

Vincent Perez tunnetaan enemmän näyttelijänä kuin ohjaajana. Tarina etenee sujuvasti, vaikkakin tuntuu, että Falladan romaanin pohjalta olisi voinut ohjata vaikuttavammankin tulkinnan. Brendan Gleesonin ja Emma Thompsonin näyttelijätyön ohella mieleen jää lavastus: sekä Quangelien kodin interiöörit että Berliinin katunäkymät ovat vakuuttavia.


Ei kommentteja: