Beethovenin suuri rakkaus (Un grand amour de Beethoven, 1936)

Abel Gance muistetaan mykkäelokuvaohjaajana, mutta hän oli myös kekseliäs äänielokuvien tekijä. Vuonna 1936 valmistunut Beethovenin suuri rakkaus (Un grand amour de Beethoven) on tästä erinomainen esimerkki. Gancen Beethoven-fantasia alkaa väreilevästä vedenpinnasta, jossa Beethovenin kasvot heijastuvat,ja esiin nousee Richard Wagnerin lause: ”Uskon Jumalaan, Mozartiin ja Beethoveniin.” Ensimmäisessä kohtauksessa Beethoven näyttäytyy monumentaalisena hahmona, kauneuden luojana, joka asettuu inhimillisen elämän yläpuolelle: naapurin lapsi on kuollut, Beethoven astuu pianon ääreen ja loihtii ilmoille lohdutuksen sävelet. Elokuvan alkupisteenä on vuosi 1801, ja tarina seuraa Beethovenin elämää kuolemaan, vuoteen 1827, asti, mutta Abel Gancen tulkinta ei ole suoraviivainen biopic vaan pikemminkin musiikillinen ja visuaalinen runoelma. Tulkinnan keskiössä ovat Beethovenin (Harry Baur) rakkaudet Thérèse (Annie Ducaux) ja Juliette (Jany Holt), mutta ennen kaikkea rakkaus musiikkiin.

Beethovenin suuren rakkauden vaikuttavimpia hetkiä on kuuroutumisjakso, jossa Gance leikittelee kuvan ja äänen epäsynkronialla. Kuvat muuttuvat Beethovenin subjektiiviseksi näkökulmaksi, ja niiden ääniraita katoaa. Gance leikkaa yhteen mykkiä kuvia linnuista, kosken kuohuista ja viulistista. Välillä ääni vilahtaa takaisin, kun näkökulma siirtyy jälleen katsojaan. Kuvien ja äänen polyfonian kautta Gance rakentaa kohtaukseen tarinan, jossa Beethoven vähitellen saa kadottamansa äänet kuuluviin musiikin avulla. Yhtä vaikuttava on kohtaus, jossa säveltäjän kuulo palaa. Harry Baur tekee Beethovenina elämänsä roolin. Tämä hieno ranskalainen näyttelijä kuoli vain 62-vuotiaana vuonna 1943. Hän oli joutunut vaikeuksiin Gestapon kanssa Berliinissä ja menehtyi pian päästyään takaisin Pariisiin.