Miljoona (1931)

René Clair muistetaan erinomaisista varhaisista äänielokuvista, joihin kuuluvat Pariisin kattojen alla (Sous les toits de Paris, 1930), Miljoona (Le Million, 1931) ja Meidän on vapaus (A nous la liberté, 1931). Miljoonan olen viimeksi nähnyt televisioesityksessä vuonna 1983, joten oli jo aikakin katsoa se uudelleen. Clairin äänielokuvat osoittavat, että vaikka uusi teknologia jäykisti estetiikkaa, kankeus haihtui nopeasti, ainakin jos tekijöillä oli silmää sille, miten kuvaa ja ääntä saattoi luovasti yhdistää. Epäilemättä Clair on tässä pioneeri. Hänen musiikkipitoiset huvinäytelmänsä ovat höyhenenkeveitä ja mieleen tulevat sellaiset elokuvat kuin Max Ophülsin Myyty morsian (Die verkaufte Braut, 1932) ja Rouben Mamoulianin Rakasta minua tänä yönä (Love Me Tonight, 1932). Miljoonan keskiössä on taiteilijaparivaljakko Michel (René Lefèvre) ja Prosper (Jean-Louis Allibert), jotka pakenevat velkojia. Michel voittaa arpajaisissa miljoona floriinia, mutta arvokas arpalippu on jäänyt samettitakin taskuun. Takki puolestaan päätyy Granpère Tulipen (Paul Ollivier) kautta oopperalaulaja Ambrosio Sopranellille (Constantin Siroesco), joka aikoo käyttää nuhjuista takkia La Bohème -oopperan esityksessä.

Elokuvan herkullisin jakso sijoittuu oopperataloon. Vastustuksesta huolimatta Sopranelli joutuu ensin esiintymään kevyessä musiikkinäytelmässä, jonka aikana Michel kuhertelee rakastettunsa Béatricen (Annabella) kanssa kulisseissa. Varsinainen paukku on kuitenkin vakavampi teos La Bohème, joka ei ole Puccinin tai Leoncavallon boheemielämän kuvaus: teoksen fiktiivinen säveltäjä on S. Bernardini, ja nähtävästi oopperaparodia on kirvonnut säveltäjä Georges Van Parys'n kynästä. Samaan aikaan kun lavalla taistellaan elämästä ja kuolemasta, Michel ja Prosper kamppailevat oopperan kuoroon naamioituneina vanhasta samettitakista. Eipä aikaakaan, kun kamppailu takista saa amerikkalaisen jalkapallo-ottelun piirteitä. Kohtaus tuo mieleen Harold Lloydin elokuvan Keltanokka (The Freshman, 1925).

Miljoonalla on kehyskertomus, joka jo alussa paljastaa, että tarina päättyy onnellisesti. Elokuvan alussa liikkuva kamera liitää pienois-Pariisin yllä ja sukeltaa lopulta taloon, jossa vietetään ilojuhlaa. Lopussa onnelliset jatkavat tanssiaan miljönäärin johdolla. Alun kuvat tuovat mieleen Clairin keskeisen aseman Pariisin elokuvallistajana: poeettinen Pariisi syntyy kulisseista, sadunomaisista lavasteista.

Miljoona syntyi talouslaman keskellä. Se on rahan fantasia samaan tapaan kuin 1930-luvun alun yhdysvaltalaiset backstage-musikaalit. René Clairin tulkinnassa rahan tuoma ilo on kuitenkin jaettua, sosiaalista. Juuri se viehättää.