14. lokakuuta 2011

Noita tahtoo naimisiin (1942)

René Clairin I Married A Witch (1942) nähtiin Suomessa ensi-illassa vuonna 1951 nimellä Noita tahtoo naimisiin. Myöhemmin tv-esityksessä nimi on ollut Vaimoni on noita, mikä viittaa tosiasiaan, että romanttinen fantasiakomedia antoi kimmokkeen 60-luvun suositulle sitcomille Bewitched. Thorne Smithin romaaniin The Passionate Witch perustuva komedia on sukua 30- ja 40-lukujen kummitusaiheille. Itse asiassa Smithin romaaniin oli perustunut myös vuoden 1937 suosittu Topper (ohj. Norman Z. McLeod), jossa kuolleet rakastavaiset jäävät järjestämään kepposia ystävilleen. René Clair puolestaan oli ohjannut Englannissa historiaa ja nykypäivää yhdistävän Kummitus muuttaa länteen (Ghost Goes to West, 1935). Clairin aiemman teoksen tapaan Noita tahtoo naimisiin alkaa kaukaa menneisyydestä, 1600-luvulta, jossa kaksi noitaa, Jennifer (Veronica Lake) ja tämän isä Daniel (Cecil Kellaway), on juuri tuomittu roviolle. Katsojalle tosin näyttelijöiden identiteetit paljastuvat vasta, kun noidat lihallistuvat nykypäivään 1940-luvulle.

Miespääroolissa Frederic March tekee nelinkertaisen roolityön, sillä elokuvan alussa hän esittää myös päähenkilön Wallace Wooleyn esi-isiä Jonathania, Nathanielia ja Samuelia. Kuvernöörin vaaleihin valmistautuva Wallace on juuri menossa naimisiin Estelle Mastersonin (Susan Hayward) kanssa, kun noitakaksikko ilmaantuu paikalle, aluksi leijuvana savupilvenä ja pian myös ruumiillisessa muodossa.

Ihmettelen, miten Hays Officelta ovat tiukan sensuurin aikana voineet mennä läpi Noita tahtoo naimisiin -elokuvan monet avoimet seksuaaliset vihjeet: Jennifer on aloituskohtauksessa vaatteetta, kunnes saa Wallacen takin suojakseen, mutta eipä aikaakaan kun sekin lentää ulos taksin ikkunasta. Makuuhuonekohtaus tuntuu menevät kaiken sopivaisuuden yli. Noita tahtoo naimisiin on fantasiakomedia, mutta kyllä sitä voi pitää myös puhtaana screwball-komediana. Asetelma tuo mieleen Hawksin Bringing Up Babyn, jossa Susan ”metsästää” Davidia samaan tapaan kuin tässä Jennifer Wallacea. Erityisen onnistunut on Wallacen ja Estellen hääkohtaus, jota Jennifer ja Daniel kaikin mahdollisin keinoin yrittävät tärvellä.

Noita tahtoo naimisiin menee lopulta pidemmälle kuin aikanaan tv-sarja Vaimoni on noita, sillä kun liitto lopulta syntyy, Clair astuu askeleen tulevaisuuteen, jossa Wallace ja Jennifer ovat saaneet ympärilleen liudan pikkunoitia.

Ei kommentteja: