Myyty morsian (1932)

Max Ophülsin uran alkuvaiheen tuotannon kiinnostavuuksiin kuuluu varhainen äänielokuva, oopperamusikaali Myyty morsian (Die verkaufte Braut, 1932), joka oli ohjaajan toinen pitkä elokuva ja perustui säveltäjä Bedřich Smetanan ja libretisti Karel Sabinan samannimiseen oopperaan. Myydyssä morsiamessa Ophüls on uskollinen alkuteoksen hengelle, vaikka 76-minuuttisessa ilotulituksessa kolminäytöksisen oopperan tapahtumat kulkevatkin pikakelauksella. Smetanan musiikin on sovittanut Theo Mackeben, jonka kanssa Ophüls teki seuraavana vuonna yhteistyötä elokuvassa Lemmenleikkiä (Liebelei, 1933). Kun Myyty morsian sai ensi-iltansa Münchenissä 18. elokuuta 1932, sitä mainostettiin sanoin ”Erster Operntonfilm – Welturaufführung”.

Myyty morsian sijoittuu 1800-luvun puolivälin Böömiin. Pormestarin tytär Marie (sopraano Jarmila Novotná) on menossa naimisiin rikkaan maanviljelijän pojan Wenzelin (Paul Kemp) kanssa. Tavallaan morsian on myyty jo ennen tarinan alkua, sillä avioliitto on aikuisten kaupankäyntiä, johon lapsilla ei ole sanansijaa. Sattumalta kylään pyyhältää postivaunujen kuljettaja Hans (baritoni Willi Domgraf-Fassbaender), johon Marie ihastuu. Kylään on samaan aikaan asettunut sirkusseurue, jota johtaa koominen mutta hellyttävä pariskunta Rudolph (Karl Valentin, ”Saksan Chaplin”) ja Katinka Brummer (Liesl Karlstadt). Rudolph on pukeutunut klovniksi ja tuo surumielisyydessään mieleen monta myöhempää sirkuselokuvien hahmoa, varsinkin Anders Ekin esittämän Frostin Bergmanin Viettelysten illassa (Gycklarnas afton, 1953). Tarinaan syntyy lopulta myös toinen romanssi, kun Brummerien tytär Esmeralda (Annemarie Sörensen) rakastuu Wenzeliin. Toinen morsiamen ”myynti” tapahtuu, kun Hans ja Wenzel yhdessä järjestävät sirkusseurueen puuttuvat 300 guldenia, ja taiteilijat pääsevät vihdoin estradille.

Myydyssä morsiamessa on aimo annos ophülsmaista visuaalisutta, joka alkaa jo aloituskohtauksen oudoissa kuvakulmissa. Leikkausrytmi on nopea, paikoitellen melkein hengästyttävä. Tätä elokuvaa katsoessa ei voi kuin ihmetellä niitä tulkintoja, joiden mukaan ääniteknologian tulo elokuvaan jäykisti tai jähmetti estetiikkaa. Ehkä analyyseissa on tulkittu vääriä elokuvia.

Vaikka Myyty morsian on oopperaelokuva, se korostaa kansankulttuuria. Kun Marie ja Hans pakenevat kylän väkeä, he piiloutuvat telttaan, jossa moritaattilaulaja pauhaa kuvatauluja osoitellen. Tässä Ophüls oikeastaan viittaa elokuvaa edeltävään populaarin tarinankerronnan muotoon. Seuraavassa teltassa odottaa valokuvaaja, joka on jo ikuistamassa pariskunnan, kunnes vaara lähestyy. Lopulta Marie ja Hans päätyvät seuraamaan Napoleonin taisteluista kertovaa dioraamaa. Valokuvateema palaa Myydyn morsiamen viimeisessä kuvassa, jossa elokuvan henkilöt jähmettyvät potrettiin. Oikeastaan koko elokuva on ollut jatkuvaa liikettä, taistelua pysähtymistä vastaan.

Myyty morsian on koominen laulunäytelmä, mutta sen koomisuudessa on kiinnostava annos konventiotietoista parodisuutta. Naimakaupan puhemiehen (Otto Wernicke) laulu elokuvan alussa tuntuu virnuilevan oopperallisille elkeille. Oopperan vastakohtana on sirkuslaisten hyvin yksinkertainen ilmaisu. Kun Esmeralda vetäisee haitaristaan akordin, rakastunut Wenzel huokaa: ”Kunst ist schön.” Sirkuksen väki pitää itseään suurina taiteilijoina, varsinkin Rudolph Brummer, joka taikoo kananmunan vaimonsa suusta, vähän ennen kuin Esmeralda aloittaa ”pelottavan” esityksensä karhun kanssa. Klassisen voimamiehen lisäksi sirkusryhmästä löytyy myös intiaanipäällikkö nimeltään Leopold Wohowo, lihansyöjä, joka on koulutettu vegetaristiksi.