The Last Man on Earth (1964)

The Last Man on Earth (1964) perustuu Richard Mathesonin vuonna 1954 julkaisemaan romaaniin I Am Legend. Jos olen oikein ymmärtänyt, tällä vuoden 1964 filmatisoinnilla ei ole virallista suomenkielistä nimeä, mutta myöhempi Boris Sagalin ohjaus tunnetaan nimellä Viimeinen mies. Ja ”viimeisen miehen” tarinasta on todella kyse. Elokuvan alku näyttää aution kaupunkiympäristön, jossa ruumiita lojuu teiden varsilla. Tohtori Robert Morgan (Vincent Price) on ainoa eloon jäänyt. Hän hakee ruokaa tyhjästä tavaratalosta, jonka hyllyillä notkuu säilykkeitä, mutta ketään ei näy missään. Ensimmäiset kuvat ovat vaikuttavia, yllättäviäkin. The Last Man on Earth oli yhdysvaltalais-italialainen yhteistuotanto, ja ulkokuvaukset tehtiin Roomassa. Miljööt ovat melkein samoja kuin Michaelangelo Antonionin modernistissa elokuvissa, mutta nyt samat miljööt ovat postapokalyptisen fantasian näyttämönä!

Robert L. Lippertin tuottamasta elokuvasta toteutettiin käsittääkseni kaksi versiota samalla kertaa, italiankielisen edition ohjasi Ubaldo Ragona ja englanninkielisen Sidney Salkow. Katsomassani kopiossa ohjaajaksi kreditoitiin vain Salkow. En osaa arvioida, millaisia eroja näiden kahden version välillä on. Molemmissa on pääroolissa Vincent Price, joka tekee tässä yhden mieleenpainuvimmista tulkinnoistaan. Pricen tunnistettava ääni vangitsee alusta lähtien. Naispääroolissa nähdään Franca Bettoia. Kerrotaan, että tuottaja Lippert havitteli ohjaajaksi itseään Fritz Langia, mutta suunnitelma kariutui kirjailija Richard Mathesonin suureksi pettymykseksi.

The Last Man on Earth on hämmentävä mutta samalla vaikuttava kokonaisuus. Sen tahdottoman tuntuiset, epätoivoiset vampyyrizombit ovat selvästi vaikuttaneet George A. Romeron kauhuklassikkoon Elävien kuolleiden yö (Night of the Living Dead, 1968). Mieleen tulee myös Don Siegelin Varastetut ihmiset (Invasion of the Body Snatchers, 1956). Alun apokalyptisten tunnelmien jälkeen The Last Man on Earth näyttää maailman, jonka lopulta kansoittavat uudet ihmiset. Ajankohtaisuutta elokuvalle antaa pandemiateema: tuulen mukana kulkeva tauti nujertaa vähitellen jokaisen, ja vaikka Morganin oma perhe yrittää eristäytyä, sairauden välttäminen ei lopulta onnistu. Kun Morgan tutustuu Ruth Collinsiin (Franca Bettoia), hänelle valkenee, että taudinkantajat voivat jatkaa elämäänsä. Morgan keksii, miten sairauden voi parantaa, mutta liian myöhään. Sattumaa ei liene, että elokuvaa on kuvattu Roomassa fasistisesta arkkitehtuuristaan tunnetussa EURin kaupungiosassa. Elokuvan lopussa infektoituneet uudet ihmiset ovat mustapaitoja, jotka lopulta tuhoavat Morganin.