Lehdistöaiheiset elokuvat ovat Hollywoodissa melkein oma alalajinsa. Mieleen tulevat esimerkiksi Lewis Milestonen Etusivu uusiksi (The Front Page, 1931) ja sen kaksi myöhempää versiota, Howard Hawksin Meidän vastaeronneitten kesken (His Girl Friday, 1940) ja Billy Wilderin Etusivu uusiks' (The Front Page, 1974), joissa kaikissa käsitellään sensaatiolehdistöä. Wilderin Tuhansien silmien edessä (Ace in the Hole, 1951) kuvaa julkisuuden taikapiirin kyynistä arvomaailmaa, samoin Alexander Mackendrickin Menestyksen huuma (Sweet Smell of Success, 1957). Sensaatiolehdistön maailmaan sijoittuu myös Rikosketju, joka alkaa kohtauksella New Yorkista. Rikos on tapahtunut, mutta ennen poliisia todistajia ehtii kuulustelemaan New York Express -lehden nuori toimittaja Steve McCleary (John Derek). Seuraavassa kohtauksessa ollaan lehden toimituksessa, jota johtaa voimakastahtoinen Mark Chapman (Broderick Crawford). Yhtiökokouksessa osakkaat kyselevät lehden arvojen perään, sillä perinteinen medium on alentunut halpahintaisten lööppien tekijäksi. Chapman vastaa kritiikkiin kuvaamalla lehden lukijakunnan kasvua ja yrityksen menestystä. Seinää koristaa nouseva käyrä, jonka suunta ohjaa myös toimituksen moraalia.
Tarinan suuri yllätys (spoiler!) liittyy Mark Chapmanin taustaan. Lehti on järjestänyt Lonely Hearts -tanssiaiset, joissa yksinäiset voivat toisiaan kohdata ja lehti voi nostaa julkisuuteen romansseja. Yllättäen Chapmania tulee tapaamaan Charlotte Grant (Rosemary DeCamp), joka paljastuu Chapmanin puolisoksi. Chapman on oikealta nimeltään Grant. Hän on hylännyt vaimonsa ja kunnianhimonsa ajamana asettunut New Yorkiin. Väkivaltaisen tunnekuohun seurauksena Chapman surmaa puolisonsa, ja yhtäkkiä lehden päätoimittaja on itse se murhaaja, jonka identiteettiä Steve McCready yhdessä Julie Allisonin (Donna Reed) kanssa lähtee selvittämään. Vaikkei Rikosketju erityiseen elokuvataiteelliseen suuruuteen nousekaan, Phil Karlson pitää kokonaisuuden taitavasti hyppysissään. Kun kaikki on ratkennut, voittaja on sensaatiolehdistö itse, sillä Lonely Hearts -murhaajan tarina nostaa levikin jälleen uudelle tasolle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti