Ruth Moore (1903–1989) tunnetaan Mainen osavaltion elämää kuvanneena kirjailijana, joka mielellään antoi sijaa arkipäivän kokemuksille. Tämä näkyy myös Henry Kingin elokuvasovituksessa, joka kuvaa rannikkoseudun elämää. Oli tärkeää, että katsoja kuljetettaisiin Mainen maisemiin. Kun elokuva nähtiin Suomessa vuonna 1949, ympäristö kiinnitti huomiota. Suomen Sosialidemokraatin arvostelija kirjoitti: ”Syvillä vesillä on kuvattu suurimmaksi osaksi – kaikilta ulkokuviltaan – Pohjois-Amerikan koillisrannikolla sijaitsevassa Mainen valtiossa. Tästä syystä sitä eivät vaivaa amerikkalaisen studioelokuvan kiiltokuvamaiset studiomaisemat. Siinä puhaltavat raikkaat merituulet ja siinä on suolaisen meriveden pärskyä.” Arvostelija päätti arvionsa kysymykseen: ”Eikö suomalainen elokuva voisi joskus käsitellä meikäläisten rannikoiden kalastajien elämää näin raikkaasti ja arkisen kodikkaasti?”
Syvillä vesillä kuvaa Mainen rannikon kalastajien elämää. Hod Stillwell (Dana Andrews) pyytää hummereita, ja hänen avustajansa Joe Sanger (Cesar Romero) haaveilee minkkitarhauksesta ja kaniinien kasvatuksesta. Tarinan keskiössä on kuitenkin orvoksi jäänyt Donny (Dean Stockwell), jonka isä on ollut kalastaja ja joka ei sosiaaliviranomaisten tahdosta huolimatta malta pysyä poissa vesiltä. Sosiaalityöntekijä Ann Freeman (Jean Peters) on löytänyt Donnylle kodin rouva McKayn (Anne Revere) luota, mutta Donny ei tahdo viihtyä. Dean Stockwell on todella vakuuttava, mutta niin on myös Anne Revere yrmeänä mutta lopulta rehtinä kasvattajana. Ohjaaja Henry King oli tässä vaiheessa jo veteraani: hänhän oli aloittanut ohjaustyöt jo 1910-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti