Jeftyn kapakka (Road House, 1948)

Jean Negulescon Road House (1948) sai Suomessa nimen Jeftyn kapakka, ja sen ensi-ilta oli Helsingissä elokuussa 1949. Arviossaan Sosialisti-lehden kriitikko kirjoitti: ”Ohjaaja Jean Negulesco on luonut tässä filmissä todellisuuden tuntua päähenkilöittensä elämänpiirin ympärille, huolimatta siitä, että tämä jännitystäyteinen thrilleri vaikuttaa monissa kohdin luonnottomaltakin. Filmiä on pidettävä oikeana yleisö- ja ajanvietekuvana, joka rikosfilminä teknillisessä valmiudessaan ilmentää Amerikan nykypäivän tuotantoa.” Sitaatissa trilleri on thrilleri, ja tätä sanaa lehdistössä 40-luvulla toisinaan käytettiin. Sosialistin arvio jatkuu toteamalla, että Hollywood-elokuvassa on aina ”riittävästi” jännitystä, tappeluja ja romanttista rakkautta. Tätä kaikkea olikin tarjolla tässä Twntieth Century Foxin film noir -henkisessä jännityselokuvassa.

Jeftyn kapakka on kolmiodraama, ja siksi lopulta hyvin tutun tuntuinen. Keskiössä ovat kaverukset Jefty Robbins (Richard Widmark) ja Pete Morgan (Cornel Wilde). Myöhemmin selviää, että he ovat itse asiassa rintamaveteraaneja, jotka ovat toisen maailmansodan jälkeen lyöttäytyneet yhteen ja perustaneet yhteisen baarin. Kapakan ylpeys tuntuu olevan keilarata, jota esitellään jo elokuvan alkutekstien aikana. Rata nähdään paitsi heittäjän näkökulmasta myös kulissien takaa, jossa avustajat ahkeroivat laittamalla keilat järjestykseen yhä uudestaan. Ehkä Negulesco viittaa tällä näkyvän ja kätketyn maailman väliseen jännitteeseen. Kulissien takaiset intohimot tulevat vähitellen esille ja johtavat vääjäämättömään konfliktiin.

Jeftyn ja Peten suhde katkeaa, kun kuvaan astuu Jeftyn Chicagosta palkkaama laulaja Lily Stevens (Ida Lupino). Petellä on epäilyksiä Jeftyn hankintaa kohtaan, mutta ensimmäinen lauluesitys muuttaa kaiken. Ida Lupino tulkitsee itse kappaleen ”One for My Baby", joka onkin vangitseva. Näyttää aivan siltä kuin Lupino itse myös soittaisi kohtauksessa pianoa, ainakin kamera kohoaa koskettimistolta suoraan laulajan kasvoihin. Peten ja Lily suhde lähenee, ja samaan aikaan Jefty elättelee toiveita avioliitosta Lilyn kanssa. Seuraukset ovat tietysti kohtalokkaat, ja Richard Widmark on kuin valettu rooliin, jossa päähenkilön mieli suistuu raiteiltaan. Vaikka tarina on tuttu ja moneen kertaan kerrottu, käsikirjoitus tarjoaa kuitenkin yllätyksen, minkä jätän tässä paljastamatta.